Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei havainnut hintasotaa

Kallasvuo arvelee kännyköiden hintojen laskevan

Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

25.1.2007 17:15 Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo korostaa, että yhtiö onnistui tekemään loppuvuonna hyvää tulosta huolimatta tiukasta kilpailutilanteesta. Varsinaisesta matkapuhelinten hintasodasta ei hänen mukaansa voida puhua.

– Jos sellaista oli, emme varmasti ottaneet niihin juhliin osaa, Olli-Pekka Kallasvuo sanoi viitaten hintasotaan.

Kallasvuo odottaa matkapuhelinten keskihintojen laskevan jatkossa koko toimialalla. Kallasvuo ei kuitenkaan halunnut arvioida lehdistötilaisuudessa Nokian puhelinten keskihintojen kehitystä tulevaisuudessa.

– Näemme jatkossa hienoista laskua puhelinten keskihinnoissa toimialalla, Kallasvuo sanoi Nokian tulosta käsitelleessä lehdistötilaisuudessa.

Käyttäjiä kolme miljardia

Nokia arvioi maailman matkapuhelinten käyttäjien määrän nousevan tänä vuonna kolmeen miljardiin.

Käyttäjien määrä myös jatkaa vahvaa kasvua seuraavina vuosina.

– Vuonna 2010 neljä miljardia ihmistä käyttää matkapuhelinta, ennakoi Kallasvuo.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.