Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
3G kiihdyttää vauhtia

Kiinasta tulee maailman suurin internet-maa 2009

Liki 300-paikkainen internet-baari Kunmingin kaupungissa täyttyy iltapäivisin lähes kokonaan.
Kuva: Timo Poropudas

28.1.2007 04:59 Shenzhen - Kiina kasvaa maailman suurimmaksi internet-maaksi kahdessa vuodessa, sanoo muista ennusteista poikkeava uusi selvitys. Sen mukaan Kiinan internet-liittymien kasvu lähtee nyt vauhtiin kun 10 prosentin raja on sivuutettu.

China Internet Networks Information Centerin, CNNIC:in mukaan Kiinassa oli vuoden vaihteessa 137 miljoonaa internet-käyttäjää. Määrä on 23,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2005 lopussa.

Eniten internetin käyttäjiä on tällä hetkellä Yhdysvalloissa, noin 210 miljoonaa. Tuonkaan määrän saavuttaminen ei onnistu helposti.

CNNIC:n ennuste onkin aika rämäpäinen monin muihin tutkimuslaitoksiin verrattuna. Esimerkiksi JP Morgan arvioi, että Kiinan internetin käyttäjämäärä nousee 190 miljoonaan vuonna 2010.

China Dailylle antamassaan haastattelussa CNNIC:n Wang Enhai perustelee rohkeaa ennustetta sillä, että internetin leviäminen on jo saanut uutta vauhtia ja kahvuvauhti kiihtyy sekä tänä että  ensi vuonna-

- Yhä useammat ihmiset jäävät koukkoon webiin, kun pc ja internet-yhteys tulee hinnaltaan uusien ihmisten ulottuville ja internetin palvelutarjonta monipuolistuu, Wang sanoi.

CNNIC:n raportin mukaan Kinan internet-tiheys nousi 10,5 prosenttiin vuoden lopulla. Se on huomattavsti korkoampi kuin Morgan Stanleyn julkaisema yhdeksän prosentin tiheyslukema ja ylittää myös saman investointipankin ennusteen tällä vuodelle antama ennusteen 10 prosentin internet-tiheydestä.

3G antaa lisäpotkua

Wangin mukaan tulevat 3G-matkapuhelinpalvelut antavat lisävauhtia internetin yleistymiselle.

Virallisten tilastojen mukaan Kiinassa oli vuoden lopussa 461 miljoonaa matkapuhelintilaajaa. Erään selvityksen mukaan jopa 70 prosenttia kiinalaisista matkapuhelin käyttäjistä aikoo hankkia 3G-puhelimen sitten kun palvelut avautuvat.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.