Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Korjaus näkyy käytännössä

Kiinan merikaapelit paikattiin

Inter-baari Kunmingin kaupungissa.
Kuva: Timo Poropudas

1.2.2007 11:37 Lijiang, Yunnan - Kiinan tietoliikenneyhteydet muuhun maailman palasivat lähes ennalleen tällä viikolla. Mannerkiinan teleoperaattorit saivat paikattua merikaapelit, jotka vaurioituivat maanjäristykessä Taiwanin edustalla joulukuussa.

Tietoliikennekaapelien toimimattomuus on näkynyt vahvasti maan internet-yhteyksissä. Kahden viime viikon aikana internet on vauhdittunut asteittain myös Kiinan ulkopuolelle. Maan omat internet-pavelut ovat toimineet koko ajan suhteellisen nopeasti.

Merenalaisen järistyksen aiheuttamien vahinkojen paikkaaminen on avannut yhteyksiä eri maihin eri tahtia. Amerikkalaispalvelimiin pystyi kytkeytymään hyvin jo viime viikolla. Vasta tällä viikolla yhteydet ovat alkaneet pelata myos Suomeen, vaikka ne eivat vielakään yllä amerikkalaisyhteyksien tasolle.

China Telecom julkaisi maanantaina tiedotteen, jonka mukaan yhteydet on lähes kokonaan palautettu entiselle tasolleen

China Netcom julkaisi lähes samansisältoisen tiedotteen.

Kummassakin tiedotteessa kerrotaan, että pienempikapasiteettisten kaapeleiden korjaaminen jatkuu edelleen. Ne on määrä saada täyteen kuntoon kahdessa viikossa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.