Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Carl-Henric Svanberg

Ericssonin luja ykkösasema verkoissa vahvistuu

Ericssonin toimitusjohtaja Carl-Henric Svanberg.
Kuva: Claudio Bresciani/SCANPIX/Le

2.2.2007 14:03 (päivitetty 15:51) Tänään tilinpäätöksensä julkaissueen ruotsalaisen verkkoyhtiö Ericssonin toimitusjohtaja Carl-Henric Svanberg uskoo yhtiön vahvistavan kuluvana vuonna markkinajohtajuuttaan.

Ericssonin toimitusjohtaja Carl-Henric Svanberg uskoo, että suurimmat verkkolaitevalmistajat jyräävät pienempiä yhtiöitä.

– Näyttää siltä, että pieneten yhtiöiden tilanne heikkenee entisestään tänä vuonna, Svanberg sanoi Tukholmassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Hän arvioi Ericssonin markkinaosuuden olevan gsm-verkoissa yli 40 prosenttia.

– Tietyillä kehittyvillä markkinoilla se on vielä korkeampi, Svanberg sanoi.

3G-verkoissa Svanberg arvioi Ericssonin markkinaosuuden nousseeen jo yli 35 prosenttiin, kun mukaan lasketaan nopeat tiedonsiirtoyhteydet mahdollistavat hspa-verkot.

- Saavutamme markkinaosuutta enemmän kuin mitä olemme aikaisemmin arvioineet.

Reippaasti kasvaneen tuloksen lisäksi Svanberg iloitsi lehdistötilaisuudessa uudesta palvelusopimuksessa. Ranskalainen Orange on tehnyt Ericssonin kanssa viisi vuotisen palvelusopimuksen verkonsa ylläpidosta ja operoinnista.

– Kauppa on meille tärkeä siksi, että emme ole Orangen verkossa päälaitetoimittaja.

Käytännössä Svanbergin lausunto tarkoittaa sitä, että Ericsson on napannut palvelusopimuksen päälaitetoimittajana olleen kilpailijan nenän edestä. 

Jutun kirjoitti: Petri Sajari, Tukholma

Petri Sajari, Tukholma

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.