Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuluttajaliiton mukaan

Elisan lisälaskut syövät kuluttajaturvaa

Kuluttajaliitto kehottaa niitä lisälaskutuksen kohteeksi joutuneita asiakkaita, jotka ovat tilanneet maksullisen puheluerittelyn, vaatimaan operaattoriaan korvaamaan virheellisestä palvelusta perimänsä kustannuksen.

8.2.2007 13:02 Suomen Kuluttajaliiton mukaan kuluttajien oikeusturvassa on Elisan mentävä aukko. Liiton mukaan vaatimukset laskutusvirheiden aiheuttamista lisälaskuista ovat kohtuuttomia kuluttaja-asiakkaille. Liitto myös vaatii, että Elisan on korvattava lisälaskun saaneiden asiakkaiden aiemmat virheelliset puhelinerittelyt.

Elisa on viime aikoina lähetellyt matkapuhelinasiakkailleen lisälaskuja vuosien 2005 ja 2006 puheluista. Elisan mukaan puhelut ovat olleet joko alihintaisia tai kokonaan velottamatta jääneitä.

Suomen kuluttajaliiton mukaan Elisalla on tähän lain mukaan mahdollisuus, mutta se pitää tämänkaltaista laajamittaista laskutusvirheeseen vetoamista kuluttajien kannalta kohtuuttomana.

Kuluttajaliiton johtavan lakimiehen Tuula Sarion mukaan Elisan lisälaskutus on herättänyt kuluttajissa paljon järkytystä, pettymystä ja vihaa.

– Puhelimet ovat ihan kuumana aamusta iltaan, Sario kuvailee Elisan aiheuttamaa hässäkää Kuluttajaliitossa.

Kuluttajaliitto haluaa myös Elisan tapauksessa muistuttaa kuluttajia omasta valinnanvapaudestaan.

– Jos on sitä mieltä, että operaattori ei pelaa reilua peliä, niin kuluttajalla on aina mahdollisuus valita, Sario muotoilee.

Mihinkään yhteiseen Elisa-boikottiin Suomen Kuluttajaliitto ei kuitenkaan kehota.

– Kyllä nämä ovat niitä yksilön valintoja.

Elisasta voi nyt tilata erikseen maksuttoman puhelinerittelyn, joka todistaisi lisälaskussa olleet puhelumaksut oikeiksi ja laskun paikkansapitäväksi.

Kuluttajaliitto muistuttaa, että suuri osa nyt lisälaskun saaneista asiakkaista on jo vuosien 2005 ja 2006 aikana tilannut puhelinerittelyjä. Tuolloin asiakkaat ovat joutuneet maksamaan erittelyt.

Elisan hinnaston mukaan nämä tilattavat puhelinerittelyt maksavat tällä hetkellä kuukausittain toimitettuna 1,68 euroa kuukaudessa tai erikseen tilattuna 7,89 euroa kuukaudessa.

Kuluttajaliiton mukaan nämä erittelyt eivät selvästikään ole olleet virheettömiä. Elisa ei kuitenkaan ole ilmoittanut korvaavansa virheellisiä laskuerittelyjä.

Jutun kirjoitti: Riikka Kalmi

Riikka Kalmi

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.