Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
'Teemme Enterprise Solutionsissa pari tuotetta vähemmän'

Nokia vähentää tuotekehitystä Suomessa

Nokian yt-neuvottelut koskevat 700 työntekijää eri puolilla maailmaa. Barcelonassa Nokia julkisti uusia Eterprise Solutions -yksiön puhelimia.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

16.2.2007 06:56 Nokia aloittaa yhteistoimintaneuvottelut 700 työntekijänsä mahdollisesta irtisanomisesta tai uusiin tehtäviin siirtämisestä. Suomessa yt-neuvottelut koskevat 340 työntekijää.

Työpaikkoja vähennetään eniten yritysratkaisuja ja -puhelimia valmistavalta Enterprise Solutions -toimialalta, jolla yt-neuvottelut koskevat maailmanlaajuisesti 360:ä henkilöä.

Vuonna 2004 perustettu toimiala on ollut alusta alkaen tappiollinen. Nokia on useaan kertaan lykännyt eteenpäin arviotaan siitä, milloin toimiala saavuttaa vihdoin nollatuloksen. Nykyisen arvion mukaan Enterprise Solutionsin pitäisi saavuttaa nollatulos kesäkuun loppuun mennessä.

– Nyt teemme Enterprise Solutionsissa pari tuotetta vähemmän kuin olimme aikaisemmin suunnitelleet. Pystymme fokusoimaan enemmän valittuihin tuotteisiin ja lisäämään niissä markkinakohtaista räätälöintiä, viestintäjohtaja Arja Suominen sanoo.

– Terävöitämme maantieteellistä fokusta sellaisille maantieteellisille alueille, joissa on parhaat kasvumahdollisuudet.

Suomessa neuvottelujen piiriin kuuluu toimialalta noin 110 myynti,- markkinointi- ja tuotekehitystehtävissä toimivaa työntekijää.

Toiseksi eniten työtehtäviä vähennetään Technology Platforms -yksiköstä. Sieltä karsitaan pois 140 työpaikkaa matkapuhelimien ohjelmistoalustojen tuotekehityksestä, joista sata on Suomessa.

Sisäisissä it-toiminnoissa yt-neuvottelut koskevat noin 130 henkilöä, joista valtaosa työskentelee Suomessa.

– Kolmessa erillisessä yksikössä tapahtuvat muutokset eivät liity toisiinsa. Technology Platforms -yksikössä on tehty organisatorisia muutoksia. Olemme havainneet, että siellä on päällekkäisiä toimintoja, joista pitää hankkiutua eroon. Samoja asioita ei tehdä useissa paikoissa, Suominen sanoo.

Nokian henkilöstömäärässä yt-neuvottelut ovat hyvin pienet. Yhtiön palveluksessa työskenteli viime vuoden lopussa 63 483 työntekijää, joista Suomessa 23 884. Tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä työskenteli viime vuoden lopussa Suomessa 13 571 henkilöä.

Nokia puhelimien myynti kasvaa eniten kehittyvillä markkinoilla Aasiassa, Tyynenmeren alueella, Lähi-idässä ja Afrikassa. Kehittyvien markkinoiden myyntiosuuden kasvaessa Nokian on pitänyt lisätä matkapuhelimien valmistusta kasvumarkkinoiden lähellä.

Varmistaakseen hyvän kannattavuutensa säilymisen yhtiö on aloittanut ankaran kustannusten leikkauksen, joka on iskenyt alihankkijoihin, sopimusvalmistajiin ja kumppaneihin äärimmäisen kireinä tarjouskilpailuina.

Suominen myöntää, että esimerkiksi it-tukitoiminnoissa palkataan väkeä samaan aikaan ulkomailla, kun Suomessa neuvotellaan työtehtävien lopettamisesta.

– Kun Nokia kasvaa kehittyvillä markkinoilla, pitää sinne perustaa it-tukitoimintaa toimintojen lähelle. Ei niitä Suomesta voi hoitaa eikä kyse ole samoista työtehtävistä, Suominen sanoo.

ArkistoNokian luottamushenkilö ihmettelee yt-neuvotteluja 16.2.2007
Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.

.