Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
TeliaSonera kasvattaa liiketulosta 15 miljoonalla

Teleyhtiöiden hintasopu ei laske kuluttajataksoja

Lankaoperaattorit voivat siirtää alennukset hintoihin jos haluavat, sanoo DNA:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi. Hänen yhtiölleen sopimus käy kalliiksi.

21.2.2007 10:40 Uudet yhdysliikennemaksut voivat kuitenkin alentaa lankapuhelimesta kännykkään soitettujen puhelujen hintoja.

Sopuratkaisu matkapuhelinoperaattoreiden keskinäisistä yhdysliikennemaksuista ei vaikuta tavallisen kännykän käyttäjän elämään.

Dna, Elisa ja TeliaSonera eivät aio siirtää hintamuutoksia puhelujen vähittäishintoihin.

- Uusi yhdysliikennesopimus koskee operaattoreiden välisiä tukkuhintoja. Sopimus poisti sen vääristymän, että tukkuhinnat olivat korkeammat kuin vähittäishinnat, johtaja Matti Vikkula Elisasta tulkitsee.

Hintapaineita lienee eniten Dna:lla. Se suostui alentamaan yhdysliikennemaksuaan tänä vuonna viidenneksen. Ensi vuonna sen saama korvaus alenee 40 prosenttia tähänastisesta.

Uusi sopimus merkinnee Dna:lle kymmenien miljoonien eurojen nettomenetystä vuodessa.

- Emme suunnittele hintojen korotuksia. Emme näe tämän sopimuksen takia hintojen nousupaineita, Dna:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi sanoo.

Dna aikoo saada menetyksen takaisin hankkimalla lisää asiakkaita ja liikevaihtoa.

Tiuraniemi uskoo, että uusi yhdysliikennesopimus voi laskea lankapuhelimesta kännykkään soitettujen puheluiden hintoja.

- Uusi sopimus laskee lankaoperaattoreiden maksamia korvauksia mobiilioperaattoreille. Riippuu lankaoperaattorista, laittaako se hintojen alennuksen vähittäishintoihinsa.

Pitkin talvea etenkin Elisa on syyttänyt Dna:ta siipeilystä ja hintojen polkemisesta. Dna on haukkunut Elisaa takinkääntäjäksi.

Elisan mielestä Dna pystyi hyvien yhdysliikennetulojensa avulla hinnoittelemaan tarjouksensa kilpailijoita edullisimmiksi.

Dna:n asiakaskaappauksiin kuului muun muassa Turun kaupunki.

Tiuraniemi näkee, ettei yhdysliikennemaksuilla ole yrityspuolelle vaikutusta.

- Yrityksissä puhelut ovat paljolti yrityksen sisäisiä puheluita. Niihin ei operaattoreiden välisillä terminointihinnoilla ole merkitystä.

Vuoden vääntämisen tuloksena Dna, Elisa ja TeliaSonera pääsivät maanantaina sopuun keskinäisistä yhdysliikennekorvauksista. Yhdysliikennemaksut liittyvät kilpailijaverkkoon maksettaviin korvauksiin.

Kiista koski Dna:n perimiä maksuja. Elisa ja TeliaSonera vaativat Dna:ta alentamaan tukkuhintoja.

Elisalla on nyt toinen ääni kellossa. Puheet merirosvo-operaattorista ja köyhäinavulla elämisestä ovat jääneet.

Johtaja Matti Vikkula kehuu, miten sopuratkaisu on myönteinen päätös koko toimialan kannalta. Hän on tyytyväinen siihen, että operaattorit onnistuivat tekemään kolmivuotisen sopimuksen. Siirtyminen tasahintoihin saa Vikkulalta suitsutusta.

Elisa ei kerro julkisuuteen, mitä uusi sopimus merkitsee sen kassavirtojen kannalta. Elisan maksamat korvaukset Dna:lle pienenevät, mutta Sonera maksaa sille entistä vähemmän yhdysliikennemaksuja.

Sonera on ilmoittanut, että uusi sopimus parantaa sen liiketulosta 15 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.

.