Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
250 hakijaa heti kättelyssä

Oululaiset pyrkivät innokkaasti teleraatiin

13.3.2007 16:14 Oulun Puhelin kokoaa asiakasraadin arvioimaan uusia tuotteita ja palveluita. Eilen avattu ilmoittautuminen on otettu innokkaasti vastaan. Ennen kuin markkinointia ennätettiin edes aloittaa halukkaita ilmoittautui vuorokaudessa 250.

Satahenkisen raadin on määrä olla edustava otos paikallisen puhelinyhtiön asiakaskunnasta.

- Asiakasraatimme jäsenet arvioivat palveluitamme, osallistuvat uusien palveluiden esitestaukseen sekä antavat kommenttia markkinoinnistamme, sanoo osastopäällikkö Sari Heinonen Oulun Puhelimelta.

Raadin jäsenet saavat sähköpostitse kyselyitä, jonne he vastaavat saamansa linkin kautta. Ensimmäinen kysely lähtee viikolla 17, Heinonen sanoo.

- Telealalla on usein sellainen ongelma, että hienot palvelut jäävät heikolle käytölle, koska niitä ei ole viimeistelty kunnolla loppukäyttäjille. Pyrimme raadin avulla pääsemään tämän ongelman yli.

Heinosen mukaan Oulun Puhelimella ei ole ollut aikaisemmin käytettävyyslaboratoriota. Huhtikuun puolivälissä perustettavan raadin tarkoituksena on parantaa palvelujen tuotteistusta ja lisätä niiden käyttäjäystävällisyyttä.

Asiakasraatiin voi osallistua yli 15-vuotias henkilö, jonka kotitaloudessa on Oulun Puhelimen Baana Laajakaista. Asiakasraadin jäsenet saavat jäsenyysajalta 50 prosentin alennuksen laajakaistaliittymän perusmaksusta. Lisäksi he saavat muita kertaluonteisia etuja yhtiön tuotteista ja palveluista.

Asiakasraatiin osallistujat valitaan vuosittain ja jäsenyys kestää kerrallaan yhden vuoden.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Oulun Puhelin kokoaa asiakasraadin arvioimaan uusia tuotteita ja palveluita. Eilen avattu ilmoittautuminen on otettu innokkaasti vastaan. Ennen kuin markkinointia ennätettiin edes aloittaa halukkaita ilmoittautui vuorokaudessa 250.
Taloussanomat
Huono 0
Eikö Oulun Puhelin olekaan mukana perustamassa uutta puhelinyhtiötä Suomeen? Jos on niin hukkaan menee sadan ihmisen raatityöskentely tai sitten uusi puhelinyhtiö on jatkoa vanhalle Finnetille, jossa tuotekehitystä tehdään jokaisessa yhtiössä!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.