Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansainvälinen kilpailu

Viisusponsori haastaa työharjoitteluun tekstarikisalla

13.3.2007 12:32 TeliaSonera haastaa 20–26-vuotiaat opiskelijat kisaamaan työharjoittelupaikasta Euroviisuissa. Suomalaishakijoiden ensimmäinen karsinta tehdään tekstiviestikilpailuna, joka käsittelee matkaviestintäpalveluita, Euroviisuja ja Nokiaa.

TeliaSonera on käynnistänyt tänään tiistaina 20–26-vuotiaille opiskelijoille kisan, jonka päätteeksi valitaan kaksi nuorta toukokuuksi Helsinkiin kolmen viikon palkalliseen harjoitteluun. Yhtiö on yksi Euroviisujen 2007 kansainvälisistä pääsponsoreista.

– Tulevaisuuden ammattilaisille tarjoutuu Euroviisuissa harvinainen mahdollisuus päästä työskentelemään Euroopan suurimmassa musiikki- ja tv-tapahtumassa, TeliaSonera Finlandin markkinoinnista vastaava johtaja Minna Pajala perustelee työharjoittelukisaa.

Suomalaiset kandidaatit kisaavat harjoittelupaikoista vuonna 1980–1987 syntyneiden ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten, liettualaisten ja espanjalaisten kanssa. Harjoittelijoita haetaan erityisesti tapahtumamarkkinointi- ja uusmedia-alueen tehtäviin.

Jutun kirjoitti: Talousanomat

Talousanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.