Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
3G-kytkykauppoja 100 000 loka-joulukuussa

Matkapuhelin marssii voitokkaasti eteenpäin

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

3.4.2007 09:34 (päivitetty 09:45) Matkapuhelinliittymien määrä jatkaa Viestintäviraston laskelmien mukaan kasvuaan. Vuoden 2006 lopussa Suomessa oli noin 5,7 miljoonaa liittymää. Liittymämäärä kasvoi kolme prosenttia edelliseen vertailuajankohtaan (30.9.) verrattuna.

Matkapuhelujen volyymi kasvoi edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan (loka-joulukuu 2005) verrattuna 23 prosenttia, tekstiviestiliikenteen (SMS) 22 prosenttia ja multimediaviestien (MMS) 35 prosenttia.

Matkaviestinverkoissa välitetty dataliikenne kasvoi myös voimakkaasti: pakettikytkentäisen dataliikenteen määrä kolminkertaistui verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

3G:n käyttö leviää

3G-puhelimia myytiin yhdessä liittymän kanssa noin 100 000 kappaletta loka-joulukuussa. Vuoden neljännellä neljänneksellä myydyt 3G-kytkyliittymät vastasivat 32 prosentista kaikista samaan aikaanmyydyistä matkaviestinliittymistä, mikä on hieman vähemmän kuin vuoden toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä.

Kolmannen sukupolven (3G) teknologiaa hyödyntävän matkapuhelimen ja matkaviestinliittymän kytkykaupan mahdollistava lakimuutos tuli voimaan 1.4.2006.

Laajakaista kasvoi 4 prosenttia

Laajakaistaliittymien määrä kasvoi nejä prosenttia edellisestä tarkasteluajankohdasta (30.9), ja vuoden lopussa Suomessa oli lähes 1 428 000 laajakaistaliittymää. Kiinteän puhelinverkon liittymien määrä laski vuosineljänneksen aikana noin yhden prosentin.

TeliaSoneralla oli vuoden lopussa 43 prosenttia matkaviestinasiakkaista. Elisan markkinaosuus matkaviestinmarkkinoilla on noin 38 prosenttia ja DNA:n noin 17 prosenttia. Laajakaistayhteyksien markkinoilla Elisan markkinaosuus on noin 34 prosenttia, TeliaSoneran noin 29 prosenttia ja Finnet-ryhmän yhteensä noin 25 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.