Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tamilien LTTE luokiteltu terroristijärjestöksi Yhdysvalloissa

Tamilitiikerit käyttävät luvatta Intelsatin satelliittia

13.4.2007 07:02 Sri Lankan kapinalliset tamilitiikerit käyttävät luvatta Intelsatin satelliittia ulkomaille suuntautuviin radio- ja tv-lähetyksiinsä. Intelsat vaatii toiminnan lopettamista.

- Olemme aktiivisesti yrittäneet löytää keinoja luvattoman käytön lopettamiseksi, Intelsatin tiedottaja Nick Mitsis totesi AFP:lle.

Tamilitiikerien järjestö LTTE taistelee Sri Lankan pohjois- ja itäosien itsenäisyydestä. LTTE on listattu Yhdysvalloissa terroristijärjestöksi vuonna 1997.

Intelsatin johto tapasi Sri Lankan suurlähettilään Yhdysvalloissa tiistaina ja vaati satelliitin luvattoman käytön lopettamista. – Intelsat ei salli terroristien tai muidenkaan käyttävän satelliittejaan luvatta, yhtiö sanoi tiedotteessaan.

Intelsat muistutti, että satelliittien luvaton käyttö rikkoo sekä Yhdysvaltain että Sri Lankan lakeja.

Sri Lankan suurlähettiläs Bernard Goonetilleken mukaan ”on hyvä, että Intelsat ottaa luvattoman käytön vakavasti”.

Sri Lanka kertoi ottaneensa itse asian esille satelliittijärjestö ITSOn kokouksessa Pariisissa maaliskuussa.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.