Brightpoint aktivoitui Soneran mobiilimesestä

Mesettely on Windows Mobile -puhelimissa ahkerassa käytössä, sanoo Peter Wissinger.
Kuva: Timo Poropudas
19.4.2007 12:23 Windows-puhelinten maahantuoja Brightpoint Finland ja Microsoft aktivoituivat julkaisemaan oman lehdistötiedotteen Soneran mobiili-Messengerin maanantaisen julkistuksen jälkimainingeissa. Kaksikko korostaa, että palvelu on ollut Suomessa maksutta käytössä jo aikaisemmin.
Windows Mobile -käyttöjärjestelmän ja Windows Mobile -päätelaitteen avulla voi käyttää kaikkia MSN:n ominaisuuksia kuten MSN Hotmailia, Spacesia, Contactsia ja Messengeriä. Windows Live (MSN) -palvelut on integroitu Windows-puhelimiin, ja jopa pörssikursseja voi seurata esimerkiksi MSN Money -sivuston avulla, Microsoft huomioi.
- Pikaviestittely on yksi suosituimmista ominaisuuksista. Kun käyttöönsä valitsee Windows Mobile -päätelaitteen esimerkiksi HTC:lta, Samsungilta tai Motorolalta pikaviestittelyohjelman käyttö on ilmaista, eikä sitä varten tarvitse olla tietyn operaattorin asiakas tai ladata erikseen ohjelmia, johtaja Peter Wissinger Microsoftilta kertoo.
Wissingerin sanoo, että pikaviestittelyohjelma MSN Messenger on nopea ja hiljainen tapa pitää yhteyttä työtovereihin,ystäviin ja perheenjäseniin. MSN Messengerin kautta voi jakaa tiedostoja ja päivittää MSN Space -ominaisuuteen esimerkiksi uuden blogin tai perheen lomakuvan. Live-yhteystiedot integroituvat kontaktilistaan, ja käyttäjä näkee heti, kun hänen listallaan oleva henkilö on kirjautunut palveluun.
Wissingerin mukaan Nokian tarjoamaa vastaavaa palvelua ei voi edes verrata Windows-puhelimien Live-kokemukseen.
Windows Mobile-laitteita maahantuovan Brightpoint Finlandin myyntipäällikön Mikael Carlsonin mukaan Suomessa on runsaasti valinnan varaa Windows Mobile -tuotteissa. MSN-ominaisuudet ovat valmiina esimerkiksi Samsung i600:ssa, HTC MteoR:ssa, S710:ssa, TyTn:ssa ja P3600:ssa.
Palveluiden käytöstä veloitetaan operaattorikohtainen dataliikennemaksu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota
27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












