Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Britanniassa kohu

Langattomat verkot vaarantavat koululaisten terveyden

Langattomien verkkojen säteily saattaa aiheuttaa lapsille ongelmia samalla tavalla kuin matkapuhelimet.

23.4.2007 07:55 Britanniassa on noussut kohu langattomien verkkojen aiheuttaman säteilyn vaikutuksista lapsiin. Kouluihin asennettavat verkot voivat haitata lasten terveyttä.

Langattomien verkkojen aiheuttama säteily saattaa vahingoittaa lapsia, kertoo The Independent.

Health Protection Agencyn puheenjohtaja William Stewart varoittaa, että kouluihin asennettavilla langattomilla verkoilla voi olla haitallisia vaikutuksia lasten terveydelle. Britanniassa langattomia verkkoja on kouluissa runsaasti: arvion mukaan noin puolella brittiläisistä ala-asteista ja neljällä viidesosalla yläasteista on käytössään sellainen.

Verkon aiheuttamasta säteilystä on kuitenkin kiistanalaista tietoa. Langaton verkko aiheuttaa samanlaista säteilyä kuin matkapuhelimet, mutta tutkimuksia juuri langattoman verkon aiheuttaman säteilyn ongelmista ei ole tehty.

Eri maiden viranomaiset ovat kuitenkin ryhtyneet jo langattomien verkkojen rakentamisen rajoittamiseen. Esimerkiksi Itävallan Salzburgissa paikallishallinto on kieltänyt kouluja rakentamasta niitä enempää.

Jutun kirjoitti: Saskia Salomaa

Saskia Salomaa

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.