Mobiilioperaattorit varoittavat hintojen noususta, jos EU puuttuu roaming-maksuihin

Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
24.4.2007 07:19 Matkapuhelulaskut saattavat nousta, mikäli Euroopan Unioni alkaa säädellä kansainvälisiä puhelumaksuja. operaattoreiden etujärjestö varoitti maanantaina.
- On todennäköistä, että kansallisten puhelumaksujen lasku hidastuu tai pysähtyy kokonaan, teleoperaattoreita edustavan GSM Associationin johtaja Aoife Sexton totesi AP:lle.
GSM Association edustaa yli 700 operaattoria maailmassa.
Sextonin mukaan operaattorit voivat joutua kompensoimaan kansainvälisissä puheluissaan menettämiä tulojaan kansallisten maksujen korotuksilla.
Operaattorit vastustavat Euroopan parlamentin suunnitelmaa asettaa katto roaming- eli verkkovierailuhintoihin Unionin sisällä: rajoiksi on ehdotettu 40 senttiä lähtevälle puhelulle ja 15 senttiä saapuvalle puhelulle.
Sexton vetosi tutkimukseen, jonka mukaan laki pudottaisi operaattoreiden vuosittaiset roaming-tulot viidestä miljardista eurosta 2,4:ään.
GSM Association vastustaa kaikenlaista säätelyä ja vertaa sitä kommunismin kauden suunnitelmatalouteen. Mikäli kattohinnat kuitenkin tulevat voimaan, pitää niiden olla korkeampia.
Sextonin mukaan ylimmät hinnat voisivat olla 65 senttiä lähtevältä ja 35 senttiä tulevalta puhelulta. Operaattorit tarvitsevat myös vuoden siirtymäajan.
Lisäksi yhdistys vaatii, että asiakkaat voisivat halutessaan säilyttää nykyiset sopimuksensa. Euroopan parlamentin teollisuuskomitea haluaisi alennetut maksut voimaan kaikkialla.
Operaattoreiden mukaan kiinteät roaming-maksut vaikeuttaisivat operaattoritoimintaa hankalissa oloissa, kuten Itävallan Alpeilla tai Kreikan saaristossa.
EU:n mukaan operaattoreiden roaming-laskutus on suurta. Jos roamingin käyttökustannukset ovat 20 senttiä puhelulta, lasku on kuitenkin 1,15 euroa.
Euroopan parlamentti äänestää maksukatoista toukokuussa ja ne menevät jäsenmaiden hyväksyttäviksi kesäkuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota
27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
Vain kansainvälistä bisnestä harjoittavat ja isommin matkusteleva eliitti puhuu ahkerasti yli valtiorajojen. Tavallinen kielimuurien sisällä asusteleva duunari tai vähävaraisempi työtön pulliainen ei ulkomaanpuheluita soittele. Mutta puheluhinta on heille sitäkin tärkeämpi asia.
On ollut sentään hyvä olla onnellinen edes siitä että puheluhinnat ovat olleet Suomessa suhteellisen edulliset (jos on osannut valita liittymäsä oikein).
Eipä ole kavereille tullut mieleen verrata tilannetta Suomen autoveroihin. Kun ulkomailta käytettyinä tuotujen autojen verotusta kevennettiin, valtion kannetut verotulot kasvoivat moninkertaisiksi. Tämä siksi, että kauppa alkoi käymään.
Saman uskoisin tapahtuvan myös puheluiden osalta - jos hinnat ovat kohtuullisella tasolla niin ulkomailtakin viitsii soitella matkapuheluita muutenkin kuin vain pakon edessä. Tämä kasvattaa koko toimialan liikevaihtoa ja samalla kannattavuutta.
BTW: Nyt, kun hinnat ovat pilvissä, moni soittaa ulkomailta Skypellä langattomien lähiverkkojen kautta, ja operaattorille ei jää senttiäkään...
Ensimmäiseen kommenttiin viitaten, kukuakohan "EU-herroista" maksaa omat puhelinlaskunsa?
Aivan, ja niillä varakkaammilla on ehkä varaakin maksaa roaming hintoja. Hinnat koskettavat tavallisia kuluttajia jotka ovat joko turisteja tai jotka asuvat rajojen läheisyydessä. Keskeisemmässä Euroopassa valtioiden rajoja on hiukan tiheämmässä.
Mutta ole ihan rauhassa onnellinen että puheluhinnat ovat täällä suhteellisen kilpailtuja tai sisältyvät pakettiin. Lankapuhelin oli minuutilta halvempi... jos on liian kallista puhu vähemmän. Itse mieluusti niiltä harvoilta ulkomaan matkoilta soittaessani tai vastaanottaessani puheluita maksan niistä vähemmän kuin riistohinnan.
Senhän ne jo tekevät, eivät herrat itse maksa laskujaan. Sama "kansainvälistä bisnestä harjoittavat ja isommin matkustelevan eliittin" kohdalla.
Päinvastoin, tavallinen pulliainen voi huomaamattaan soittaa toisen maan operaattorin kautta puhelunsa tiheäänasutussa keskieuroopassa jossa valtion raja saattaa mennä kylän keskeltä. Radioaallot eivät rajoja kunnioita ja operaattorit kiittää.