Puhelujen hintakilpailu vain käväisi maakunnissa

24.4.2007 09:02 Hintakilpailu ei koskaan päässyt juurtumaan maakuntien teletoimintaan. Hintakilpailu vain käväisi kolkuttelemassa maakuntien puhelinyhtiöiden ovilla. Nyt kilpailu hellittää, ja paikalliset puhelinyhtiöt kasvattavat voittojaan sekä jakavat mittavia osinkoja.
Loviisan Puhelimen toimintakertomuksen mukaan suurten operaattorien hinnankorotukset antavat mahdollisuuden korjata hinnoittelua. Toimintakertomus viittaa Elisan ja TeliaSoneran toteuttamiin korotuksiin.
Salon Seudun Puhelimen tilinpäätöksessä lukee, että vuoden 2006 aikana Suomen teletoiminnassa siirryttiin hintakilpailusta palvelukilpailuun.
– Kilpailun painopiste siirtyi selkeästi enemmän palvelujen puolelle. Hintakilpailu oli ylilyövää. Ei ole ollut tervettä, että kaupan päälle saa etuja, jotka vastaavat vuoden palvelumaksuja, muotoilee Salon Seudun Puhelimen toimitusjohtaja Esko Miikkulainen.
Oulun Puhelimen vuosikertomuksen mukaan telepalvelujen hinnat alkoivat lievästi nousta viime vuonna.
– Tilanne näyttää paremmalta kuin useaan vuoteen, sanoo Oulun puhelimen toimitusjohtaja Risto Siivola.
Siivolan mukaan pahin hintakilpailu on ohi.
– Pelaajien lukumäärä tippui pudotuspelissä.
Miikkulaisen mukaan Salon Seudun puhelin ei ole kuitenkaan tehnyt merkittäviä hinnannostoja.
– Hintojen alentamisruljanssia ei ole enää.
Kannattavuus kasvoi lähes kaikilla
Melkein kaikkien operaattoreiden liikevoittoprosentti kasvoi viime vuonna toissa vuoden tasolta. Liikevoittoprosentti kertoo, paljonko liikevoitto on liikevaihdosta.
Taloussanomien selvityksessä on kymmenen maakuntien operaattoria. Selvityksessä ovat mukana ne, joiden nettisivuilta löytyi tilinpäätöstiedot.
Voittojen kasvussa on kyseessä käänne. Kovan kilpailun takia monen puhelinyhtiön tulos notkahti toissa vuonna. Notkahdus jäi tilapäiseksi.
Lännen Puhelimella ja Mikkelin puhelinosuuskunnalla liikevoittoprosentin kasvu oli yli 10 prosenttiyksikköä. Näin iso kasvu selittyy kuitenkin pitkälti satunnaisilla myyntivoitoilla.
Kuopiolainen Enfo esimerkiksi kuitenkin kertoo tilinpäätöksessään, että liikevoiton kasvu johtuu pääasiassa operaattoritoiminnan kannattavuuden erittäin myönteisestä kehityksestä.
Salon Seudun Puhelimen tilinpäätöksen mukaan operatiivinen kannattavuus parani viime vuonna esimerkiksi siksi, että laajakaistapalvelujen myynti kasvoi.
Osingot kasvavat
Tänä keväänä kymmenestä operaattorista seitsemän jakaa suuremmat osingot kuin viime keväänä. Kolme yhtiötä puolestaan tyytyy samansuuruisiin osinkoihin kuin vuotta aiemmin.
PHP maksaa osinkoja 24,7 miljoona euroa eli viisi kertaa enemmän kuin vuosi sitten. Yhtiön liikevoitto notkahti hieman viime vuonna, mutta oli poikkeuksellisen iso toissa vuonna.
Usea operaattori päätti jakaa lisäosinkoja jo viime vuoden lopussa. Näin tekivät ainakin Enfo ja Lännen Puhelin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi












