Elcoteqin tulos painui raskaasti tappiolle

Kuva: Elcoteq / Lehtikuva
26.4.2007 16:05 Elektroniikkateollisuuden alihankkijan Elcoteqin liiketulos painui tammi–maaliskuussa 52,4 miljoonaa euroa miinukselle. Tulosta painoivat 30 miljoonan euron kertakulut, jotka liittyvät liiketoiminnan uudelleenjärjestelyyn. Viime vuonna vastaavana aikana yhtiölle kertyi liikevoittoa 8,3 miljoonaa euroa.
Kaikkiaan toiminnan uudelleenjärjestely aiheuttaa kuluja 35 miljoonaa euroa. Niistä viisi miljoonaa euroa kirjataan myöhemmin.
Ilman uudelleenjärjestelykulujakin Elcoteqin tammi–maaliskuun liiketappio oli 22,3 miljoonaa euroa. Järjestelykulut liittyvät yhtiön ohjelmaan, joka tähtää kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen. Ohjelma merkitsee mm. Lohjan tehtaan sulkemista.
Elcoteq selittää alkuvuoden heikkoa tulosta alhaisilla tuotantomäärillä, tietoliikennejärjestelmät-liiketoiminnan hintapaineilla ja Meksikon tuotanto-ongelmilla. Yhtiö ilmoitti tänään sulkevansa Juarezin tehtaansa Meksikossa.
Elcoteqin liikevaihto laski kolme prosenttia 953 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja painui 59,0 miljoonaa euroa miinukselle. Vertailukaudella viime vuonna tulos oli 2,9 miljoonaa euroa plussalla.
Elcoteqin myynti Nokialla ja Ericssonille laski tammi-maaliskuussa noin viidenneksen viime vuodesta. Nokian ja Ericssonin yhteenlaskettu osuus yhtiön liikevaihdosta laski 58,5 prosenttiin 72,0 prosentista. Myynti muille asiakkaille kasvoi 40 prosenttia.
Osakekohtainen tulos putosi 1,49 euroa tappiolle oltuaan vuosi sitten 0,07 euroa voitolla. Sijoitetun pääoman tuotto oli 2,9 prosenttia miinuksella.
Elcoteq arvioi koko vuoden liiketoimintansa kasvavan vain hieman viime vuodesta. Liiketulos ilman järjestelykuluja jää nollatasolle.
Toisen neljänneksen liikevaihdon yhtö uskoo kasvavan hieman ensimmäisestä neljänneksestä. Liiketulos ilman järjestelykuluja paranee edellisneljänneksestä mutta jää yhä tappiolle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












