Viestintäministeriön erimielinen työryhmä jatkoajalle

Suvi Lindén odottaa työryhmän työn valmistumista ja päättää sitten jatkosta.
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
26.4.2007 16:44 Ylijohtaja Liisa Eron vetämä sähköisen viestinnän tietosuojalain valmistelutyöryhmä on saanut jatkoaikaa toukokuun loppuun saakka. Työryhmä on tarkastellut erityisesti sitä, miten kansalaisten perusoikeudet lain muutosehdotuksessa toteutuvat.
Työryhmän käytössä on ollut oikeuskansleri Paavo Nikulan, professori Kaarlo Tuorin ja professori Veli-Pekka Viljasen näkemykset siitä, millaisten käsittelyn edellytysten tulisi olla epäiltäessä luvatonta käyttöä tai yrityssalaisuuksien paljastamista. Näkemykset ovat keskeisiltä osiltaan keskenään ristiriidassa, liikenne- ja viestintäministeriö kertoo.
Viestintäministeri Suvi Lindén sanoo odottavansa työryhmän työn valmistumista ja päättää sen jälkeen jatkosta.
Viestien sisältöön ei käy kajoaminen
Voimassa olevassa sähköisen viestinnän tietosuojalaissa on pykälä, jonka mukaan sähköisen viestinnän tunnistamistietoja voidaan käsitellä väärinkäytösten selvittämiseksi. Tähän pykälään on valmisteltu muutosta.
Valmistelussa on arvioitu työnantajien mahdollisuuksia käsitellä tunnistamistietoja silloin, jos epäillään viestintäverkkojen ja -palvelujen luvatonta käyttöä tai liiketoiminnan kannalta keskeisten yrityssalaisuuksien paljastamista ulkopuolisille.
Valmisteltavana olevat muutokset koskisivat vain viestien tunnistamistietoja. Tunnistamistiedoista käy ilmi muun muassa ketkä lähettävät toisilleen sähköpostiviestejä. Viestien sisältöihin ei saisi kajota.
Valmistelua vuodesta 2004
Muutosta on valmisteltu vuodesta 2004 lähtien. Syksystä 2006 lähtien valmistelua on tehty liikenne- ja viestintäministeriön työryhmässä, jossa ovat mukana keskeiset ministeriöt ja työmarkkinakeskusjärjestöt.
Uudessa hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus sitoutuu varmistamaan yritysten toimintaedellytykset yrityssalaisuuksien suojaa kehittämällä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












