Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jobs tosin lienee haltioissaan

Tutkimus: IPhonen ostajat harvassa

2.5.2007 13:38 (päivitetty 13:39) Markkinatutkija Markitecturen mukaan Applen kesällä Yhdysvalloissa myyntiin tuleva iPhone-kännykkä tunnetaan, mutta vain harva on sitä ostamassa.

Markitecture haastatteli Yhdysvalloissa 1300 matkapuhelimen omistajaa. 77 prosenttia haastatelluista oli kuullut iPhonesta, mutta vain kuusi prosenttia sanoi olevansa halukas hankkimaan sellaisen seuraavan kahdentoista kuukauden kuluessa.

Macworld penkoo tutkimustuloksia ja kertoo, että hinta oli tärkein syy, miksi selvä enemmistö vastaajista ei ole iPhonea hankkimassa.

Tutkimusyhtiö kuitenkin korostaa, että kuusi prosenttia voi olla hyvinkin merkittävä saavutus matkapuhelinmarkkinoilla. Esimerkiksi Motorolan äärisuosittu Razr-malli saavutti korkeimmillaan kuuden prosentin markkinasiivun.

Myös uutispalvelu iTWire on samoilla linjoilla Markitecturen kanssa muistuttaen, että Applen pääjohtaja Steve Jobs sanoi tammikuussa olevansa onnellinen, jos iPhone saavuttaisi yhdenkin prosentin markkinaosuuden ensimmäisenä vuotenaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Aldata käynnistää säästökuurin Ranskassa

10.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Aldata Solutions aloittaa tehostamisohjelman Ranskassa.

.