Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
’Työttömyys kasvaa, veronmaksajat katoavat’

Finnet-liitto syyllistää osakkeenmyyjiä

Seppo Toivonen

4.5.2007 14:20 Finnet-liitto syyllistää maakunnallisten puhelinyhtiöiden osakkeiden myyjiä oman alueensa työttömyyden lisäämisellä ja veronmaksajien karkottamisella.

Puhelinyhtiöt ovat Finnet-liiton toimitusjohtajan Seppo Toivosen mukaan alueillaan merkittäviä työllistäjiä ja merkittäviä veronmaksajia.

- Jokainen osakkeenomistaja voi tietenkin valita, haluaako rahansa menevän Helsinkiin tai Tukholmaan vai mieluummin jäävän omaan maakuntaan sen rattaita pyörittämään.

Toivonen muistuttaa liiton lehdistötiedotteessa, mitä puhelinyhtiöiden fuusiot ovat saaneet aikaan.

- Joensuussa, Riihimäellä, Turussa ja monella muulla paikka-kunnalla ei enää ole omaa puhelinyhtiötä. Siellä ei myöskään ole enää alan työpaikkoja. Myyntipistettä tuskin kannattaa kutsua merkittäväksi työnantajaksi. Myös tuotekehitys on näiltä paikkakunnilta siirtynyt pois suurista lupauksista huolimatta.

Liiton mukaan puhelinyhtiöiden osakkeenomistajille on tarjottu suuriakin summia osakkeista.

- Osakkeiden myyminen saattaa lämmittää hetkellisesti, mutta lopputulema on jo selvä. Alueellinen puhelinyhtiö katoaa ja sen myötä katoavat myös sadat elleivät tuhannet työpaikat. Osakkeita parhaillaan ostavat bulvaanit ovat pörssiyhtiöiden tai pörssiin menosta haaveilevien yhtiöiden asialla. Jokainen tietää, että pörssiyhtiöissä vain raha ratkaisee. Yhteiskuntavastuulla ei niissä piireissä ole merkitystä, sanoo Toivonen.

Finnet-nimi on liiton omaisuutta

Finnet-liitto on 28 alueellisen puhelinyhtiön edunvalvonta- ja yhteis-työjärjestö.

- Finnet-nimi on Finnet-liiton omistama. Vuoden alussa Finnet-liitosta eronneet yhtiöt joutuvat etsimään itselleen uuden nimen viimeistään kesän alkupuolella.

Finnet-ryhmään kuuluu 28 alueellista puhelinyhtiötä tai osuuskuntaa, joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 370 miljoonaa euroa ja ne työllistävät yli 1900 henkilöä. Ryhmään kuuluvat seuraavat puhelinyhtiöt:


Alajärven Puhelinosuuskunta

Eurajoen Puhelin Osk.

Härkätien Puhelin Oy

Iisalmen Puhelin Oy

Ikaalisten-Parkanon Puhelin Osakeyhtiö

Kainuun Puhelinosuuskunta

Karjaan Puhelin Oy

Keikyän Puhelinosuuskunta

Kemiön Puhelinosakeyhtiö

Kokkolan Puhelin Oy

Kymen Puhelin Oy

Laitilan Puhelin Osk.

Loviisan Puhelin Oy

Länsilinkki Oy

Mariehamns Telefon Ab

Mikkelin Puhelin Oyj

Paraisten Puhelin Oy

Pietarsaaren Seudun Puhelin Oy

Pohjanmaan Puhelin Oy

Pohjois-Hämeen Puhelin Oy

Salon Seudun Puhelin Oy

Satakunnan Puhelin Oy

Savonlinnan Puhelin Oy

Tampereen Puhelin Oy

Telekarelia Oy

Vaasan Läänin Puhelin Oy

Vakka-Suomen Puhelin Oy

Ålands Telefonandelslag

Ryhmään kuuluu myös muita yhteistyöyrityksiä.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.