Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Frostdahl jatkaa toimitusjohtajana

Finnetistä muovautuu DNA

Jan-Erik Frostdahl
Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva

4.5.2007 11:21 Finnet Oy:n varsinainen yhtiökokous on päättänyt, että Finnet Oy:n toiminimi muutetaan DNA Oy:ksi heinäkuun alusta alkaen. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Jan-Erik Frostdahl.

Finnetin hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla: hallituksen puheenjohtajana jatkaa Risto Siivola ja jäseninä Esa Haavisto, Hannu Isotalo, Juha-Pekka Keskiaho, Jarmo Leino sekä Jorma Ipatti.

Finnet Oy:n valtakunnalliset liiketoiminnat ja KPY Palvelut Oy:n, Lohjan Puhelin Oy:n, Lännen Puhelin Oy:n, Oulun Puhelin Oy:n, Päijät-Hämeen Puhelin Oyj:n ja Satakunnan Puhelin Oy:n liiketoiminnat yhdistetään uudeksi, valtakunnallisesti toimivaksi tietoliikennekonserniksi.

Yhdistymiseen osallistuvien yhtiöiden yhtiökokoukset päättävät omalta osaltaan suunnitelman hyväksymisestä arviolta kesäkuussa, minkä myötä liiketoimintojen yhdistäminen käynnistyy kesän kuluessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.