Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kiina rakentaa mastoja Himalajalle

Vuorikiipeilijä yrittää ensimmäistä matkapuhelua Mt. Everestin huipulta

Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva

12.5.2007 07:18 Brittikiipeilijä yrittää vajaan kahden viikon päästä ensimmäistä matkapuhelua maailman katolta. Puhelua pitää valmistella, etenkin akkujen kestävyys kylmässä ratkaisee onnistumisen.

Brittiläinen 36-vuotias Rod Baber on ollut perusleirillä Himalajalla huhtikuun puolesta välistä alkaen. Ilmastoon totuttautumisen jälkeen retkikunta aloittaa ensi tiistaina retken kahdeksanpäiväisen loppuhuipennuksen.

Baber yrittää soittaa ensimmäistä matkapuhelua Mount Everestin huipulta. Tähän asti ainoa viestiväline on ollut satelliittipuhelin, joka on kallis käyttää ja painava kantaa.

Nyt puhelu voi onnistua vuoren pohjoisrinteeltä, sillä  China Telecom on asentanut maston hiljattain Rongbukiin, alle kahden kilometrin päähän perusleiristä. Matka huipulta on noin 20 kilometriä, joten puhelu voi onnistua.

- Käytännössä tämä on ensimmäinen vuosi, jolloin puheluja voidaan yrittää, Baber totesi PC Advisorille.

Himalajan matkapuhelinyhteydet ovat muutenkin parantuneet, sillä Kiinan armeija valmistelee olympiasoihdun viemistä Everestin huipulle.

Baberilla on mukanaan muovinen puikko, jolla hän aikoo käyttää puhelimen näppäimistöä. - Hanskat pysyvät käsissä koko ajan. Jo minuutti ilman niitä voi aiheuttaa paleltumia.

Baber testaa retken sponsorin Motorolan uutta Z8 -puhelinta, joka tulee Eurooppaan vielä toukokuussa. Testeissä laitteen on havaittu kestävän 8 848 metrin korkeuden alhaista ilmanpainetta.

Akut on pakko pitää suojassa ja lämpiminä. - Akut ovat se osa puhelimesta, joka kärsii olosuhteista, Baber sanoi.

Baber aikoo kirjata puhelinnumerot muistiin ja tallentaa tekstiviestit etukäteen, jotta huipulla ei tarvitse näppäillä laitetta tarpeettomasti.

Matkapuhelin auttaa kestämään retken rasituksia myös henkisesti. - Voin jakaa kokemuksiani ja pitää yhteyttä perheeseeni sekä tukijoukkoihin. On mukavaa tietää, että yhteyden saa tarvittaessa, Baber sanoo.

Baberin on tarkoitus soittaa puhelunsa arviolta 22.-23. toukokuuta.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Brittikiipeilijä yrittää vajaan kahden viikon päästä ensimmäistä matkapuhelua maailman katolta. Puhelua pitää valmistella, etenkin akkujen kestävyys kylmässä ratkaisee onnistumisen.
Digitoday
Huono 0
Jaaha, kuka uskaltaa arvailla ensimmäistä Everestin huipulta irkkaavaa ihmistä? :)
Kohti huippua
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.