Nokian Nsarja hallitsee Aasiassa

Nokian vahva asema Intiassa lupaa hyväää myös jatkossa, sillä Canalys pitää maata älypuhelinten vahvana kasvualueena.
Kuva: Timo Poropudas
14.5.2007 10:10 Nokia hallitsee edelleen suurinta älypuhelinten markkina-aluetta. Sen osuus 46 prosentin on yli kolme kertaa suurempi kuin toiseksi suurimmat Sharpin markkinaosuus Aasia-Tyynenmeren alueella.
Japanin ja Kiina vetämät markkinat ottivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vastaan 46 prosenttia maailman kämmentietureiden ja älypuhelimien toimituksista. Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan osuus oli 37 ja Amerikoiden vain 17 prosenttia.
Canalysin arvion mukaan maailmassa toimitettiin tammi-maaliskuussa yhteensä 23,2 miljoonaa kämmentieturia ja älypuhelinta. Määrä on 40 prosenttia enemmän kuin samalla jaksolla vuotta aikaisemmin.
Aasian markkinoille toimitettiin 10,1 miljoonaa älypuhelinta, 435 000 langatonta kämmentieturia ja vain 150 000 kämmentieturia.
Nokian menestys rakentui vahvasti Nsarjan Symbian-multikoiden varaan. Toiseksi eniten Aasian markkinoille toimittanut Sharp samoin kuin Fujitsu ja Mitsubishi saavat kiittää NTT Docomon kanavaa menestyksestään.
Motorolan menestys nojaa sen Linux-pohjaisiin älypuhelimiin, erityisesti Kiinassa uuden vuoden merkeissä hyvin myyneeseen Ming-malliin.
Sony Ericsson tipahti Aasian toimituksissa viidenneksi.
Canalys ennustaa, että lähivuosien aikana tämän sektorin suurin kasvu tulee useilta tähän saakka alikehittyneiltä markkinoilta. Sen mukaan kysyntää löytyy sellaista väkirikkaista maista kuin Intia, Indonesia, Thaimaa ja Vietnam. Näistä Intia on noussut jo nyt kolmanneksi suurimmaksi markkina-alueeksi Japanin ja suur-Kiinan jälkeen. Intian osuus älypuhelinmarkkinoista oli noin kuusi prosenttia.
| Nokia hallitsee myös Aasian langatonta älyä | |||||
| Toimittaja | Q1 2007 kpl | Osuus Q107, % | Q1 2006 kpl | Osuus Q106, % | Kasvu vuodessa |
| Nokia | 2 951 450 | 46.20 % | 3,489,880 | 45.80 % | 41.50 % |
| Sharp | 1 076 470 | 13.40 % | 951,410 | 12.50 % | 49.90 % |
| Fujitsu | 689 410 | 10.10 % | 725,320 | 9.50 % | 48.30 % |
| Motorola | 610 020 | 9.40 % | 664,540 | 8.70 % | 51.10 % |
| Muut | 509 210 | 20.90 % | 1,795,010 | 23.50 % | 24.50 % |
| Total | 1 583 480 | 100.00 % | 7,626,160 | 100.00 % | 40.00 % |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)