Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tarvitaanko seuraavaksi oma tunnus autoille?

Suomalaisfirmat karttavat mobia

19.5.2007 (päivitetty 20.5.2007 08:01) Mobi-verkkotunnuksen puolustajat uskovat brändin innostavan kännykänomistajat nettiin. Kriitikot haukkuvat verkkotunnusta turhaksi.

Mobi-verkkotunnuksia on rekisteröity maailmalla tähän mennessä yli puoli miljoonaa kappaletta. Suomessa tunnuksia on vain reilu tuhat.
Mobi-päätteiset internet-sivut on räätälöity luettavaksi kännyköillä ja muilla mobiililaitteilla.

Eniten mobi-tunnuksia on rekisteröity Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Suomessa on herätty mobi-tunnuksiin myöhään. Vaikka tunnuksia on ollut saatavilla viime syksystä lähtien, niin niitä on tarjottu asiakkaille laiskasti.

Ensimmäisten joukossa mobista innostuivat tunnuskaapparit. Esimerkiksi outokumpu.mobi ja nesteoil.mobi ovat rekisteröity muille kuin yrityksille itselleen.

TeliaSonera yrittää innostaa suomalaisyrityksiä mobi-tunnusten kimppuun. TeliaSonera aloitti tunnusten myynnin Suomessa toukokuun alussa. Kolmen ensimmäisen päivän aikana se myi vain kolme tunnusta. Tuoteryhmäpäällikkö Olli-Pekka Halme pitää sitä kuitenkin hyvänä alkuna.


– Myynti on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta ei meillä ole tehty vielä trendilaskelmia, Halme sanoo.


Halme arvioi, että ensimmäisinä mobi-tunnuksista innostuvat Suomessa viestintä- ja ict-alan yritykset sekä mainostoimistot.

Kovin suurta menestystä mobi-tunnukset eivät ole saavuttaneet myöskään Elisan yritysasiakkaiden parissa. Osastopäällikkö Anita Ovaskan mukaan Elisa on myynyt parikymmentä mobi-tunnusta viime elokuun jälkeen. Mobi-tunnuksista ovat kiinnostuneet yritykset, joilla on valmis strategia kännyköiden hyödyntämistä varten.

- Mobi on yksi tunnus lisää satojen muiden joukkoon. Toistaiseksi sen merkitys on ollut vähäinen, Ovaska sanoo.

Mobi haluaa olla laadun tae

Toisin kuin muita verkkotunnuksia, mobi-tunnuksella varustetun sivun ohjelmointia valvotaan. Mobi-sivu ei saa käyttää kehyksiä, sen on oltava xhtml-mp 1.0 -muodossa ja käyttäjien päästävä sivuille sekä www-etuliitteen kanssa että ilman.

Mobi-tunnuksia hallinnoi mTLD Top Level Domain, tuttavallisesti dotMobi. Se on 14 ict-alan toimijan yhteisyritys, jonka perustajiin kuuluvat muun muassa Ericsson, Google, Microsoft, Nokia, Samsung, Visa ja Vodafone.

Jos dotMobi saa liian paljon negatiivista käyttäjäpalautetta tietystä sivusta, verkkotunnus voidaan ottaa pois omistajaltaan. Näin dotMobi pyrkii antamaan kuluttajille laatutakuun. Kaikkia verkkotunnuksia koordinoiva ICANN on myöntänyt tällaisen oikeuden ainoastaan dotMobille.

Eräs mobi-sivujen näkyvimmistä puffaajista on Nokia, jonka idea mobi alunperin oli. Se aloitti uuden mobi-päätteen hakemisen vuonna 2000 ja houkutteli mukaan kumppaneita. Lopulta kaikkia internet-tunnuksia hallinnoiva ICANN taipui kesäkuussa 2005 ja myönsi uuden tunnuksen hallinnoinnin dotMobille.

Mobi ei tuo mitään uutta

Kaikki eivät ole innostuneita mobi-sivuista. Kriitikoiden mukaan mobi-sivuissa ole mitään uutta. Verkkosivut voidaan jo nykyisellään rakentaa siten, että ne tunnistavat vierailijan käyttävän kännykkää. Suomalaisten kannalta ikävää on myös se, ettei mobi-tunnus voi sisältää ääkkösiä.

Pahimmassa tapauksessa mobi-verkkotunnus hidastaa kännyköiden kehitystä.


Selainyhtiö Operan toimitusjohtaja Jon S. von Tetzchner on kutsunut mobi-tunnuksia ”täydelliseksi ajanhukaksi”. Hänen mielestään laitekohtaisten verkkotunnusten tie on kestämätön.

- Tulisiko meillä olla seuraavaksi tunnus pelikonsolille? Autolle? Jääkaapille? von Tetzchner irvaili viime vuoden lopussa.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Kommentit (7)

Huono 0
Mobi-verkkotunnuksen puolustajat uskovat brändin innostavan kännykänomistajat nettiin. Kriitikot haukkuvat verkkotunnusta turhaksi.
Digitoday
Huono 0
Pienestä yrityksestä käsin sitä joskus kadehtii isojen yritysten mahdollisuuksia ajaa mopo isolla vaihteella pöpelikköön ja vielä kiihdyttää pöpelikössä. No, kyllä se mopo aina joskus sammuu. dotMobi kilpailee WAPin, DVB-h:n ja MMS:n kanssa mobiilimaailman aasinhatusta.
JV
Huono 0
.mobi on vielä halpaa hupia ($15.99) verrattuna Hyppösen idiotismi-TLD:hen ".safe" tai ".bank" ($50k). Näistä lisä-TLD:istä ei hyödy kukaan muu kuin se laskuttava uusi rekisterinpitäjä.

Firmat taas joutuvat maksamaan tusinoista eri TLD:ista omat tuotemerkkinsä hallintaansa -- ja käyttäjänä joutuu olemaan koko ajan varuillaan, että onkohan tämä firma sittenkään ihan aikuisten oikeasti muistanut tai edes halunnut tai kyennyt rekisteröimään kaikki .eu/.info/.net./.org/.com/.us/.fi/.se/-de/.co.uk jne tunnukset itselleen, vai olenko jonkun kusettajan saitilla.
Javapiins Enttöprais
Huono 0
vaikka se mobi kuulostaakin sopivalta puhelimeen ei se normaalin kännykän näppäimistölle sovi alkuunkaan.

M,O ovat kummatkin samassa näppäimessä joka taas on hyvin häiritsevää mikäli kirjoittaa osoitetta yhdellä kädellä, toisekseen muut kirjaimet eivät ole minkään näppäimen ensimmäisenä kirjainvaihtoehtona vaan niitä täytyy hakea.

Ei tässä ole mitään järkeä, ainakaan käytettävyyden kannalta.

eri asia jos kännykkävalmistajat lähtisivät hommaan mukaan niin että tuo .mobi löytyisi helposti jostakin pikanäppäimestä jolla voisi sitten vaikka selata yleisempiä päätteitä (listaan toki voisi sitten luoda omia päätteitä tai poistaa valmiita itse).

nykyisellään tuo on silti hyvin häiritsevä...
Janne Granström
Huono 0
".mobi on vielä halpaa hupia ($15.99) verrattuna Hyppösen idiotismi-TLD:hen ".safe" tai ".bank" ($50k). Näistä lisä-TLD:istä ei hyödy kukaan muu kuin se laskuttava uusi rekisterinpitäjä."

Näitä .safe tai .bank -tunnuksia tuskin on tarkoitettu jokaiselle yritykselle.
tonberry1
Huono 0
"Kolmen ensimmäisen päivän aikana se myi vain kolme tunnusta. Tuoteryhmäpäällikkö Olli-Pekka Halme pitää sitä kuitenkin hyvänä alkuna.

Myynti on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta ei meillä ole tehty vielä trendilaskelmia, Halme sanoo."

Voin tulla tekemään -onnistunee ihan kansakoulupohjalta.
Pappa
Huono 0
" Mobi-sivu ei saa käyttää kehyksiä, sen on oltava xhtml-mp 1.0 -muodossa ja käyttäjien päästävä sivuille sekä www-etuliitteen kanssa että ilman."

Kaksi kolmesta oikein, ei hassumpaa.

Ensinnäkin, vaatimukset ovat vain "pääsivulle", jota ei ole edes pakko olla olemassa. Toisekseen, muodon pitää olla XHTML-MP 1.0:aa tai uudempaa, ellei sitten tunnisteta mitä laite haluaa ja tarjota sitä. Eli voidaan ihan hyvin tarjota HTML:ää, WML:ää, wbXML:ää tai mitä tahansa mitä laite sanoo syövänsä, tai sitten XHTML-MP:tä.
-
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Soneralta verkkokauppa 49 eurolla kuukaudessa

10.02.2009 Sonera tuo pk-yrityksille kotisivun, markkinointityökalut ja verkkokaupan 49 eurolla kuussa. Tarjolla on myös pelkkä kotisivupaketti 19 eurolla kuukaudessa.

.