Nokia Siemens uskoo tuotevalikoimaansa
1.6.2007 10:06 Nokia Siemens Networks uskoo mahdollisuuksiinsa nousta ohi Ericssonin markkinajohtajaksi.
Vasta kymmenen viikkoa sitten aloittanut verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks uhkui jo voitontahtoa ensimmäisessä Ruotsin tiedotustilaisuudessaan Tukholmassa. Yhtiön North -liiketoiminta-aluetta johtava Volker Ziegler uskoo SNS:n tuotevalikoimaan.
– Meillä on maailman monipuolisin tuotevalikoima. Olemme voineet valita kahden eri yhtiön valikoimasta parhaat. Se on valtava voimavara, sanoo Ziegler, jonka liiketoiminta-alueeseen kuuluvat myös Pohjoismaat.
Pohjoismaissa odotukset kohdistuvat meneillään olevaan siirtymiseen kiinteästä verkosta matkaviestinpalveluihin.
– Näemme jatkuvasti merkkejä siitä, miten alueella on murros käynnissä.
Matkaviestinverkkojen dataliikenne tulee piakkoin ohittamaan kiinteän verkon liikenteen, sanoi tiedotustilaisuudessa puhunut Ruotsin maajohtaja Jan Lindgren.
Monet ovat epäilleet fuusion olevan riski liiketoiminnalle. Yrityksen edustajien mukaan epäluulo ei ole näkynyt ainakaan asiakkaiden keskuudessa, vaan palaute on ollut tyytyväistä.
– Teemme yhteistyötä jo nyt tärkeimpien pohjoismaisten operaattoreiden, kuten TeliaSoneran, Tele2:n ja Telenorin kanssa. Tämäkin kertoo, että meihin uskotaan, sanoi Lindgren.
Nokia Siemens Networksin asiakaslista on varsin vakuuttava, maailman sadasta tärkeimmästä operaattorista 75 on NSN:n asiakkaita.
Torstain tilaisuudessa julkistettiin teleoperaattori Tele2:n kanssa tehty yhteistyösopimus.
Yritykset luovat yhdessä nopeutta ja kapasiteettia lisäävän DWDM-kantaverkon Eurooppaan.
Yrityksen liiketoimintaluvuista vaiettiin vielä täysin. Lukuja on luvassa Nokian toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa. Jopa yrityksen työntekijöiden määrä on toistaiseksi salainen.
Kilpailija Ericssonin vahva asema markkinajohtajana ei hetkauta, vaan koetaan haasteena.
- Meillä on potentiaalia vastata haasteeseen, laajentua ja nousta ykköseksi, ei vain minun liiketoiminta-alueellani vaan koko maailmassa, Ziegler vakuuttaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












