Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kasvua kaksitoista prosenttia

Matkapuhelut talloivat lankapuhelut

Kuva: Outi Jårvinen/Lehtikuva

5.6.2007 12:25 Suomalaiset soittivat viime vuonna matkapuheluja 3,5 kertaa lankapuheluja enemmän eli vajaat 4,5 miljardia puhelua, Tilastokeskus kertoo.

Matkapuheluissa oli kasvua kaksitoista prosenttia vuoteen 2005. Samalla paikallispuhelinverkosta soitettujen puheluiden määrä väheni edelleen, viime vuonna kuusitoista prosenttia.

Matkapuhelimista soitettujen minuuttien kokonaismäärä oli noin 12,7 miljardia. Tämä oli seitsemäntoista prosenttia enemmän kuin vuonna 2005. Paikallispuhelinverkosta soitettujen puheluminuuttien määrä laski edellisvuodesta 28 prosenttia vajaaseen 5,4 miljardiin minuuttiin.

Tekstiviestejä lähetettiin vuonna 2006 yhteensä lähes 3,1 miljardia, mikä merkitsi kolmentoista prosentin kasvua. Myös multimediaviestejä lähetettiin entistä ahkerammin. Niitä näpyteltiin noin 21,6 miljoonaa eli 35 prosenttia enemmän kuin vuonna 2005.

Vuoden 2006 aikana matkapuhelinliittymien määrä kasvoi edelleen aiemmasta, ja vuoden lopussa liittymämäärä oli lähes 5,7 miljoonaa, Tilastokeskus kertoo. Kiinteiden puhelinliittymien määrä sen sijaan aleni edellisvuosien tapaan ja vuoden lopussa niitä oli hieman yli 1,9 miljoonaa.

Väki väheni teleyrityksissä

Laajakaistaliittymiä oli vuoden 2006 lopussa yli 1,4 miljoona. Liittymämäärä kasvoi kahdeksantoista prosenttia vuoden 2005 lopun liittymämäärään verrattuna.

Teleyritysten henkilöstömäärä laski kaksitoista prosenttia. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto sen sijaan kasvoi kuusi prosenttia vuodesta 2005.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.