Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asiakashallinta- ja laskutusjärjestelmäuudistus etenee

Puuttuvat laskut kiinnostavat Elisan asiakkaita

7.6.2007 11:32 Elisan käynnissä oleva merkittävä matkaviestinnän asiakashallinta- ja laskutusjärjestelmien uudistus etenee. Yhtiön mukaan asiakaspalvelusta on kyselty puuttuvista laskuista.

- Se, etteivät asiakkaat ole saaneet laskua vähään aikaan, on aiheuttanut kyselyitä asiakaspalveluumme. Elisa huolehtii siitä, että kaikki asiakkaat saavat laskunsa eikä kenenkään palvelu katkea, vaikka laskutusrytmi venyisikin. Asiakkaidemme ei tarvitse tehdä asialle mitään itse. Uskomme pääsevämme normaalirytmiin kesän loppuun mennessä, Elisan palvelujohtaja Liisa Hakoinen sanoo.

Elisan henkilö- ja yritysasiakkaat ovat saaneet uuden järjestelmän mukaisia matkapuhelinlaskuja toukokuun puolivälistä alkaen. Uudistuksen ensimmäisestä vaiheesta johtuen matkapuhelinlaskujen laskutusrytmi on väliaikaisesti venynyt.

Henkilöasiakkaan laskutuskertymän ollessa alle 25 euroa lasku lähetetään vasta kunnes 25 euron kertymä saavutetaan. Yritysasiakkailla laskutuskertymän raja on 50 euroa kuukaudessa.
 
Vaikka järjestelmäuudistus on aiheuttanut väliaikaisia käsittelyviiveitä esimerkiksi uusien liittymien avaamiseen, se tulee jatkossa nopeuttamaan asiakkaiden saamaa palvelua ja yksinkertaistamaan laskutusta, Elisa lupaa.
 
- Pahoittelemme asiakaspalvelumme ruuhkautumista. Olemme lisänneet asiakaspalveluhenkilöstöämme, ja arvioimme pääsevämme normaaliin palvelutasoon kesän kuluessa, Hakoinen jatkaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.