Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
HTC Touchin kosketus ohjaa Windowsia

IPhonen taiwanilaiskopio tuli jo markkinoille

HTC Touch

8.6.2007 15:23 Taiwanilainen elektroniikkavalmistaja HTC on tuonut markkinoille puhelimen, joka muistuttaa suuresti Applen kohta kauppoihin pääsevää iPhone-puhelinta. Molempien avainominaisuus kehittynyt sorminäyttö, joka erot erilaisten kosketusten välillä.

Suurin ero pda-puhelimien välillä on käyttöjärjestelmässä, sillä HTC Touch on Windows-puhelin. Yhtiö on tähänkin asti ollut johtava Windows Mobile -kännyköiden valmistaja. Se teki ensimmäisen Windows-puhelimen Orangelle, joka tuo myös tämän Touchin markkinoille Euroopassa. Mahdollisesti myös Applen iPhonet valmistuvat HTC:n tuotantolinjalta.

HTC:n kehitystyötä

HTC ottaa kunnian sormikosketusnäytön kehittämisestä itselleen sanoen sen perustuvan pitkään tuotekehitystyöhön. Yhtiö on vakuuttunut siitä, että sormien avulla tapahtuva ohjaus mahdollistaa tehokkaamman, luonnollisemman ja intuitiivisemman kosketusnäyttönavigoinnin.
Näyttö huomaa esimerkiksi eron sormen ja kirjoituspuikon välillä ja sopeuttaa toimintansa aina tilanteeseen sopivaksi.

- Matkapuhelinvalmistajat ovat tehneet paljon töitä tunkeakseen mahdollisimman paljon yhä jännittävämpiä toimintoja mahdollisimman pieniin puhelimiin. Näihin hienostuneisiin ominaisuuksiin ei kuitenkaan ole ollut helppo päästä käsiksi. HTC Touch tulee muuttamaan tämän, HTC:n toimitusjohtaja Peter Chou sanoo.

- HTC:n suunnittelema näyttö tarjoaa yhdellä painalluksella pääsyn sähköposteihin, tekstiviesteihin, kalenteriin, tapaamisiin ja yhteystietoihin kuin myös maailman säähän, yhtiön tiedote hehkuttaa.

Puhelimessa on HTC:n kehittämä kosketusnäytön alla sijaitseva TouchFLO-teknologia, jonka avulla käyttäjän tarvitsee vain pyyhkäistä sormella näyttöä ja käynnistää kolmiulotteinen, animoitu käyttöliittymä, joka koostuu kolmesta näytöstä: kontaktit, media ja sovellukset. Näyttöjen välillä on helppo navigoida liikuttamalla sormea oikealle tai vasemmalle, mikä mahdollistaa nopean pääsyn useimmin käytettäviin palveluihin.

Teknologialla on myös perinteistä kosketusnäyttöteknologiaa helpompaa selata nettisivuja ja dokumentteja, viestejä ja yhteystietoluetteloita, yhtiö vakuuttaa.


Apple iPhone ja HTC Touch
Kuin kaksi marjaa
  IPhone Touch
Näyttö 3,5 tuumaa 2.8 tuumaa
Resoluutio 320x480 240x320
Ohjaus Multikosketus sama
Käyttöjärj. OS X Win Mobile 6
Muisti 4/6GB 1GB
Puheaika 5 hrs 5 hrs
Kamera 2MP 2MP
Ulkomitat 115x61x11,6mm 99,9mmx58mmx13,9mm
Paino 135 g 112 g
Gsm/edge Quad Tri
Muut yhteydet 802.11b/g;BT2.0 sama

Aikaisemmin HTC:n puhelimet tunnettiin nimellä Qtek. Laitteiden suomalainen jälleenmyyjä on Brightpoint Finland Oy.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (24)

Huono 0
Taiwanilainen elektroniikkavalmistaja HTC on tuonut markkinoille puhelimen, joka muistuttaa suuresti Applen kohta kauppoihin pääsevää iPhone-puhelinta. Molempien avainominaisuus kehittynyt sorminäyttö, joka erot erilaisten kosketusten välillä.
Digitoday
Huono 0
Argh. Vallan kamalaa tekstiä:
"Molempien avainominaisuus kehittynyt sorminäyttö, joka erot erilaisten kosketusten välillä"
argh
Huono 0
kyllä on ruma kapine.
uncool
Huono 0
Eihän tuo mikään kopio ole. Vastaava käyttöliittymä ainoastaan.
pentti
Huono 0
Eikös HTC ole Qtek:in takana?
Qtekillähän on kosketusnäytöllisiä pda-puhelimia ollut jo pitkään.
Windows niissä on pyörinyt.
pohdiskelija
Huono 0
Konkurssin tehneella MyOrigolla oli vastaava tuote jo 3-4 vuotta sitten. Toimiva laite, mutta rahat loppu kesken.
veropakolainen
Huono 0
Mutta Nokian puhelimet ne vasta rumia on
ja kauppa käy kuin siimaa....
Nokiauskollinen
Huono 0
Mutta tuossa on Windows joten se on roskaa :)
Mutta
Huono 0
Windows puhelimissa on paras yhteensopivuus kaikkien ohjelmien kanssa.
Dude
Huono 0
Otin tehtaalta pari iPod Nano kopota pohdiskeluun ja kun annoin alkuperäisen Nanon ja kopion asiakkaalle, vastaus oli: "Eikö olis halvempi tehdä pelkkä paperikopio, tämän ei toimi ollenkaan niin kuin alkuperäinen".

Eli tuokin puhelin toimii kuten muutkin Windows Mobile tuotteet, mutta ei sillee kuin mitä seuraavan sukupolven yhdistelmälaitteilta vaaditaan.
Paperikopion ostanut
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.