Kontekstitieto kiehtoi Jaikun kehittäjää
8.6.2007 12:21 Jos filosofian tohtori Mika Raento olisi saanut rahoituksen ensimmäiseen tutkimussuunnitelmaansa, Jaikua ei olisi ehkä keksitty koskaan. 40 000 Jaiku-käyttäjän onneksi Raento turvautui vaihtoehtoon b, koska oli kiinnostunut sulautetusta eli ubiikista tietotekniikasta.
Raento väitteli 29. toukokuuta tohtoriksi Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta.
Jaiku on kännykän ja netin välityksellä toimiva suomalainen mikrobloggauspalvelu. Sen avulla toisensa tuntevat ihmiset voivat seurata, mitä ja missä heidän ystävänsä parhaillaan puuhaavat sekä tuottaa samalla tietoa itsestään. Älypuhelimille suunnatun Jaikun on povattu olevan seuraava suomalainen menestystarina.
– Jaikun ajatuksena on tehdä kännykän avulla kerätystä tiedosta yhteinen resurssi mulle ja mun kavereille, Raento sanoo.
Kontekstitieto kiehtoi
Jaiku sai alkunsa osana Suomen Akatemian ProAct-tutkimusohjelmaa, jossa tarkasteltiin ennakoivaa tietotekniikkaa. Ajatuksena oli parantaa esimerkiksi puheluiden onnistumista. Moni soitto epäonnistuu väärän kontekstin vuoksi, kun vastaanottaja ei pysty tai on haluton vastaamaan puhelimeen.
Saadakseen tietoa puheluiden onnistumisesta Raento ohjelmoi Nokian S60-sarjan puhelimille sopivan ohjelman vuonna 2002 työskennellessään tutkijana Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:ssä. Ohjelma keräsi tietoa soittoprofiileista, puhelimen sijainnista ja viimeistä käyttökerrasta kuluneesta ajasta.
– Huomasimme, että puhelut onnistuivat kaikkein varmimmin silloin, kun puhelimen edellisestä käyttökerrasta oli kulunut vain vähän aikaa, Raento sanoo.
Samaan aikaan Taideteollisessa korkeakoulussa oli kehitelty mobiililaitteille soveltuva metatiedon ja valokuvien jakeluohjelma Aware. Raento yhdisti kaksi projektia yhdeksi ohjelmaksi. Syntyi Meaning, jonka avulla kännykän omistaja saattoi postittaa suosittuun Flickr-kuvapalveluun paikkatiedolla varustettuja valokuvia. Raento näki Meaningissä kaupallista potentiaalia.
Toukokuussa 2006 Raento tapasi Nokialta lähteneen Jyri Engeströmin Reboot-tapahtumassa Kööpenhaminassa. Sosiologin koulutuksen saanut Engeströmin suunnitelmat kävivät yksiin Raennon kanssa. Pian Raento työskenteli Jaikussa.
Twitter ei toimisi Suomessa
Maaliskuussa 2007 avattu Jaiku kerännyt käyttäjiä eri puolilta maailmaa. He kertovat toisilleen ja maailmalle, mitä ja missä he tekevät.
Jaikun pahin kilpailija on amerikkalainen Twitter, joka nousi tänä keväänä huimaan suosioon. Se käyttää hyväkseen tekstiviestejä. Raento sanoo Twitterin olevan lähempänä tavallista käyttäjää, koska se toimii vanhemmillakin puhelimilla.
– En kuitenkaan usko, että Twitter toimisi Suomessa. Ylimääräiset tekstiviestit häiritsisivät sitä tarkoitusta, johon tekstiviestejä nyt käytetään, Raento toteaa.
Jaiku on hyvä renki, mutta huono isäntä
Samalla kun Jaiku on herättänyt ihastusta, se on ruokkinut pelkoja yksityisyyden katoamisesta. Kokematon Jaiku-käyttäjä kun voi paljastaa itsestään jotain sellaista, mitä hän ei oikeasti haluaisi kertoa aivan jokaiselle vastaantulijalle. Väitöskirjassaan Raento perehtyi juuri yksityisyyden hallintaan.
– Oletimme aluksi, että tällainen palvelu toisi mukanaan hirveästi yksityisyyden hallintaan liittyviä ongelmia. Mutta lopulta ongelmia ei juuri syntynytkään, Raento sanoo.
Moni oppii käyttämään Jaikua itseään hyödyttävällä tavalla. Raento kertoo, että esimerkiksi teini-ikäiset oppivat nopeasti hyödyntämään Jaikun tapaa kertoa omistajan liikkeistä.
Mutta entä sitten? Kuka haluaa kertoa omista arkiaskareistaan?
– Väitöstutkimuksessani havaitsin, että ihmisillä on tarve kertoa itsestään. Ihmiset tavallaan esittävät itseään muille, Raento sanoo.
Kertomalla tekemisistään Jaikussa, käyttäjä rakentaa kuvaa persoonallisuudestaan muille.
– Sillä, että menen johonkin ravintolaan, on merkitystä mun identiteetin kannalta, Raento sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kännykkäystävälliset nettisivut pystyyn työkalulla
09.02.2007 DotMobin maailmanlaajuinen Go Mobile! -kampanja saa jatkoa uudesta työkalusta, joka auttaa kuluttajia ja pienyrityksiä rakentamaan .mobi-yhteensopivia internet-sivustoja.
Kolme vuotta sitten
Siiloista yhteistyöhön
09.02.2009 Internetpalveluiden rakentamisessa tarvitaan eri alojen huippuosaamista, kuten liiketoimintaymmärrystä, konsepti- ja käyttöliittymäsuunnittelua, teknologista asiantuntemusta sekä laadunvarmistusta. Tästä seuraa palvelukehityksen suuri haaste: Tehokas palvelukehitys vaatii eri alueiden asiantuntijoiden yhteistyötä.
Taloussanomat
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e












