Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahoitus vuoden 2008 alusta valtion talousarviosta

Päätelaitteiden vähyys muuttaa Virven rahoitusta

8.6.2007 15:01 Viranomaisradioverkon tulevaisuutta selvittänyt työryhmä ehdottaa verkon ylläpidon rahoittamista vuoden 2008 alusta lähtien valtion talousarviosta sisäasiainministeriön pääluokasta. Tällä menettelyllä luovuttaisiin verkon ylläpidon rahoittamisesta käyttömaksuilla ja erillisratkaisuista, joilla yhtiölle myönnetään vuosittain alijäämätukea.

Työryhmän tekemän selvityksen mukaan Virve-verkon päätelaitteiden määrä ei tulle lisääntymään merkittävästi yli 30 000 laitteen. Verkon nykyisestä 28500 päätelaitteesta 46 prosenttia on kunnallisten pelastus-, terveys- ja sosiaaliviranomaisten sekä niille palveluja tuottavien käytössä.

Tarkoituksena on ollut, että verkon ylläpidosta ja sen käytettävyyden edellyttämistä perusinvestoinneista aiheutuvat kustannukset olisi katettu käyttäjiltä perittävillä päätelaitekohtaisilla käyttömaksuilla. Käyttömaksut määritettiin rakentamisvaiheessa arvioidun 50 000 päätelaitteen pohjalta.

Koska päätelaitteiden määrä on jäänyt arvioitua alhaisemmaksi, käyttömaksutulot eivät ole kattaneet kaikkia verkon ylläpidosta aiheutuneita kustannuksia. Valtio on osoittanut vuosittain Suomen Erillisverkot Oy:lle alijäämätukea käyttökulujen kattamiseksi.

Sisäasiainministeriö valmistelee viranomaisradioverkon talouden ja ylläpidon perusteita koskevaa ratkaisua työryhmän esitysten pohjalta niin, että päätökset voidaan tehdä vuoden 2008 talousarvion valmistelun yhteydessä.

Datapalvelujen lisääminen mahdollista

Vuoden 2007 osalta työryhmä ehdottaa, että Virven käyttömaksutasona pidetään vuoden 2006 käyttömaksuja. Tarvittavat määrärahat esitetään puuttuvilta osin syksyn 2007 lisätalousarvioon.

Viranomaisradioverkon keskeisiä käyttäjiä ovat pelastustoimi, poliisi, puolustusvoimat, rajavartiolaitos, sosiaali- ja terveystoimi sekä hätäkeskuslaitos. Työryhmän tekemän selvityksen mukaan käyttäjäorganisaatiot pitävät Virve-verkkoa välttämättömänä tai ainakin tarpeellisena ja sen peruspalveluja pääosin riittävinä.

Puhekäytön ja muiden peruspalvelujen osalta Virvelle ei ole vaadittavat ominaisuudet sisältävää vaihtoehtoa. Käyttäjäorganisaatioilla on toiveita radioverkon palvelujen monipuolistamiseksi. Erityisesti toivotaan datapalvelujen lisäämistä. Uusi teknologia antaisi siihen mahdollisuuksia. Jossakin määrin se on mahdollista kustannuksia merkittävästi lisäämättä.

Sen sijaan monipuolisten laajakaistaisten datapalvelujen lisääminen viranomaisradioverkkoon ei ole taloudellisesti perusteltua, työryhmä katsoo sisäministeriön mukaan. Niistä kiinnostuneet viranomaiset voisivat tulevaisuudessa hankkia ne kaupallisilta toimijoilta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.