Kiina pidätti kolme lunttauksesta langattomalla yhteydellä
9.6.2007 08:38 Kiinan poliisi pidätti kolme henkilöä, jotka lähettivät koevastauksia langattoman yhteyden avulla maan yliopistojen pääsykokeissa.
Ennätysmäinen kymmenen miljoonan joukko kiinalaisia opiskelijoita osallistui torstaina ja perjantaina yliopistojen pääsykokeisiin, joissa oli tarjolla 5,7 miljoonaa opiskelupaikkaa.
Jilinin maakunnassa Jutain kaupungissa poliisi alkoi ihmetellä, miksi pakettiauto oli pitkään parkkeerattuna koulun edessä, jossa oli meneillään pääsykokeet, Reuters kertoi.
Poliisi tarkasti auton ja löysi kolme henkilöä, joista kaksi tuijotti tietokoneen ruutua ja puhui radiopuhelimeen. Viranomaiset havaitsivat, että yhteyden toisessa päässä oli opiskelija, joka sai vastaukset yhteyden avulla. Opiskelija oli maksanut kolmikolle 1 500 dollaria palveluista.
Huijauksia paljastui muitakin. Viereinen Lianoningin maakunta käytti yli kymmenen miljoonaa dollaria metallinpaljastimiin ja kameroihin, jotka asennettiin yli kahdeksaan tuhanteen koesaliin.
Kiinan poliisi on löytänyt myös 42 paria ”lunttauskenkiä” eräästä asunnosta Shenyangista. Kengillä pystytään lähettämään ja vastaanottamaan viestejä ja ne olivat myynnissä muutaman sadan dollarin hintaan parilta. Tänä vuonna myös ns. lunttauslompakot ja -hatut ovat nostaneet suosiotaan.
Viime vuonna kolme miestä Sichuanin maakunnassa sai 8-12-kuukauden ehdolliset tuomiot kameroiden käytöstä lunttaustarkoituksessa.
Kommentit (2)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi
-
608 e
-
606 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
605 e
-
486 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
366 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone












