Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Käyttää uutta puheentunnistusteknologiaa

Finnetin numeropalvelu tottelee murrettakin

12.6.2007 10:58 IBM ja Suomen Puheentunnistus ovat toteuttaneet Finnet-Media Oy:lle uuden puheohjattavan numeropalvelujärjestelmän. Osapuolten mukaan palvelu on kilpailijoitaan toimintavarmempi, sillä se hyödyntää uusinta suomen kielen hallitsevaa puheentunnistus- ja konepuheteknologiaa.

Järjestelmä palvelee asiakkaita 24 tuntia vuorokaudessa numerossa 075 100. Yritysten ja yksityishenkilöiden yhteystiedot on selvitettävissä siten yhdellä puhelinsoitolla juuri silloin, kun se on itselle mukavinta tai tarpeen. Palvelu antaa soittajalle mahdollisuuden myös tehdä useampia hakuja saman puhelun aikana.

Palvelu kysyy soittajalta ensiksi puhelinnumeroa tai paikkakuntaa. Tämän jälkeen puhelu etenee palvelun esittämien kysymysten avulla. Tiedotteen mukaan soittajan puhetyylin ja jopa murteellisesti lausuttujen sanojen ja numeroiden tunnistamiskyky on viety pitkälle Suomen Puheentunnistus Oy:n kehittämän suomen kielen akustisen mallin ja IBM:n Voice Server -ohjelmiston avulla.

Palvelua ohjaava tietokone varmistaa tarvittaessa sille lausutut valinnat sekä opastaa soittajaa oikean yhteystiedon löytymiseen asti. Puhelu voidaan haluttaessa yhdistää haettuun puhelinnumeroon. Palvelun hakemat yhteystiedot lähetetään soittajan matkapuhelimeen tekstiviestinä.

Automaattipalvelulle ylivoimaisissa tunnistusongelma- tai muissa häiriötilanteissa puhelu ohjautuu palvelukeskukseen asiakaspalvelijalle. Järjestelmän siihen asti keräämät tiedot välittyvät tekstinä myös asiakaspalvelijan näytölle, joten haku voi jatkua henkilökohtaisesti avustaen.

Finnetille rakennettu numeropalvelu hyödyntää IBM:n uutta Suomessa kehittämää palvelukonseptia. Konseptissa IBM:n konesaliin sijoitettu puhepalvelukeskus isännöi järjestelmää. Keskus voi ylläpitää ja ohjata useita erillisiä räätälöityjä puhepalvelujärjestelmiä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.