Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuluttaa varsin vähän virtaa

Nokian lähiyhteys on uusi bluetooth

12.6.2007 16:43 Nokia kertoi tänään, että sen vähän virtaa kuluttava lyhyen kantaman Wibree-teknologia kehitetään bluetoothin uutena versiona. Langattomalla tekniikalla voitaisiin luoda yhteys esimerkiksi kelloihin ja sydänmonitoreihin.

Bluetooth-laitevalmistajia edustava Bluetooth SIG -ryhmittymä katsoo, että sopimus Nokian teknologian käyttämisestä vähävirtaisen bluetooth-standardin perustana nopeuttanee teknologian käyttöönottoa ja hyväksyntää. Reutersin mukaan Wibreestä olisi muuten saattanut muodostua bluetoothin kilpailija.

Bluetooth SIGin johtaja Michael Foley arvioi, että tuotekehittäjien kaipailema vähävirtainen standardi viimeisteltäneen vuoden sisällä. Sen jälkeen tuotteita ilmestynee suhteellisen nopeasti, hän ennustaa.

Wibree, jota luultavasti markkinoidaan bluetoothin vähävirtaisena versiona, käyttää vain murto-osan verran virtaa aiempiin järjestelmiin verrattuna ja sen avulla voidaan luoda yhteys esimerkiksi laitteisiin, joissa on pieni akku.

Teknologialla voitaneen rakentaa yhteyksiä esimerkiksi leluihin ja kelloihin sekä terveydenhuollossa käytettyihin sensoreihin. Bluetoothin virtavaatimus on aiemmin estänyt tämän. Nokian yhteys kantaa parhaimmillaan kymmenen metriä.

Nokian Harri Tulimaa uskoo, että sopimus raivaa tietä uudenlaisille keskenään ja myös matkapuhelinten kanssa kommunikoiville laitteille.

Tulimaa myöntää Reutersin mukaan Nokian olleen ylioptimistinen, kun se viime lokakuussa odotti yhteysstandardin ensimmäisen kaupallisen version valmistuvan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

5630 XpressMusic Suomeen loppukeväästä

10.02.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja julkaisi uuden musiikkipuhelimen. Comes With Music -palvelun avaamisajankohta Suomessa on edelleen hämärän peitossa.

.