3G-kytkymainoksista löytyy edelleen laittomuuksia
13.6.2007 08:45 3G-kytkytarjousten lehtimainonnassa otetaan entistä paremmin huomioon kuluttajansuojalain vaatimukset. Markkinoinnissa on kuitenkin edelleen myös puutteita, joiden seurauksena kuluttajat eivät saa kaikkia tarvitsemiaan tietoja.
Asia selvisi lääninhallitusten ja Kuluttajaviraston yhteisessä valvontakampanjassa, jossa tarkastettiin huhti-toukokuun vaihteessa alue- ja paikallislehdissä julkaistuja kytkymainoksia.
Valvontakampanjassa tarkastettiin, miten hyvin kuluttajat saavat mainoksesta tiedon sopimuksen määräaikaisuudesta ja vähimmäiskokonaishinnasta. Vähimmäiskokonaishinta kertoo sen, mitä kytkypaketin kiinteät kulut tulevat asiakkaalle sopimuskauden aikana vähintään maksamaan. Näiden tietojen avulla kuluttaja voi arvioida sopimuksen edullisuutta ja merkitystä. Kuluttajan kannalta on olennaista myös se, että hintatiedot on kerrottu selvästi.
Kytkypakettien lehtimainonta näyttäisi puolessa vuodessa vähentyneen. Kun edellisessä valvontakampanjassa marraskuussa 2006 tarkastettiin 356 mainosta, nyt tarkastettavia mainoksia oli yhteensä 176. Niistä 22 mainoksessa ei lainkaan mainittu kytkypaketin vähimmäiskokonaishintaa. Kuudessa mainoksessa ei kerrottu sopimuksen määräaikaisuudesta. Lääninhallitukset lähettivät huomautuskirjeen niille yrityksille, joiden mainoksista tarkastetut tiedot puuttuivat kokonaan.
Mainoksissa näkyi edelleen myös lainvastaiseksi todettua pientä pränttiä. Lainsäädännön edellyttämiä tietoja kerrottiin mainosten alaosassa niin pienellä tekstillä, että tietoja oli lähes mahdotonta lukea tai hankala havaita.
Kuluttajan kannattaa kytkytarjouksia arvioidessaan ensin miettiä, tarvitseeko hän todella uuden puhelimen ominaisuuksia ja 3G-palveluita ja kannattaako hankkia puhelin ja liittymä yhdessä vai erikseen. Kytkypaketin hankkiessaan kuluttaja sitoutuu määräaikaiseen sopimukseen, jota ei voi irtisanoa kuin laissa määritellyissä erityistilanteissa, Kuluttajavirasto muistuttaa. Operaattori saa lukita puhelimen niin, että asiakas ei voi ottaa siihen käyttöön jonkin toisen operaattorin liittymää. On hyvä muistaa myös se, että operaattoreiden 3G-verkot eivät vielä kata koko Suomea.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi













