Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Digitaalisen viranomaisradioverkon pystytys käyntiin

Saksan tetra polkaistiin rakenteille

21.6.2007 11:52 Sisäministeri Wolfgang Schäuble antoi tänään virallisen aloitusluvan Saksan turvallisuusviranomaisten ja -organisaatioiden (BOS) käyttöön tulevan digitaalisen radioverkon rakentamiselle.

Samalla otettiin käyttöön referenssialusta, jonka Saksan sisäministeriö tilasi EADS:lta viime vuoden joulukuussa. Alusta rakentuu useasta toiseensa linkittyvästä verkosta, joissa voidaan testata ja validoida verkon toimintaa. Saksan liittovaltion tietoturvallisuusvirasto testaa siinä esimerkiksi eri valmistajien päätelaitteiden yhteensopivuutta ja valmistautuu päästä päähän -salauksen testaamiseen.  Referenssialustasta tulee myöhemmin olennainen osa kokonaisverkkoa.

- Tänään käyttöön otettu referenssialusta on tärkeä virstanpylväs Saksan digitaalisen viranomaisradioverkon rakentamisessa. Se on perusta, jonka avulla turvallinen ja luotettava radiojärjestelmä saadaan nopeimmin poliisin, pelastustoimen, palokuntien ja muiden turvallisuusviranomaisten käyttöön, sanoo Stefan Zoller, joka vastaa EADS:n johtokunnassa puolustus- ja turvallisuusjärjestelmiin liittyvistä asioista.

Saksan sisäministeriön hankintatoimisto ja EADS solmivat viime vuoden elokuussa sopimuksen digitaalisen viranomaisradioverkon rakentamisesta. Pääurakoitsijana toimiva EADS kertoo rakentavansa yhdessä Nokia Siemens Networksin kanssa Saksaan digitaalisen tetra-radioverkon vuoden 2010 loppuun mennessä.

Saksaan rakennettava digitaalinen radioverkko tarjoaa maan viranomaisille ja turvallisuusorganisaatioille turvallisen ja luotettavan viestintäjärjestelmän. EADS:n osuus sopimuksesta nousee mahdollisesti jopa miljardiin euroon.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.