Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valtakunnallisuus lähes varmaa

DNA-operaattori syntyy Porin pullikoinnista huolimatta

27.6.2007 08:08 DNA-leirin ulkopuolelle jättäytyneistä Finnet-yhtiöistä tulee pelkkiä bittiputken tarjoajia.

Uuden valtakunnallisen DNA-operaattorin synty on lähes varmaa.

Hankkeen perustajajäsenistä Oulun, Kuopion ja Lahden puhelinyhtiöt hyväksyivät DNA:n perustamissopimuksen tänään tiistaina yhtiökokouksissaan.

Hanke odottaa vielä Lännen Puhelimen ja Satakunnan Puhelinten yhtiökokousten päätöstä. Länsirannikon puhelinyhtiöt pitävät yhtiökokouksensa huomenna keskiviikkona.

Epävarmin lenkki hankkeessa on Satakunnan Puhelin. DNA-yhteenliittymää vastustaa terhakkaasti Porin kaupunki. Se pelkää työpaikkojen vähenevän, jos Satakunnan Puhelimesta tulee osa valtakunnallista teleoperaattoria.

Porin kaupunki on kerännyt kaupunkilaisilta valtakirjoja puolelleen. Samoilla linjoilla Porin kanssa ovat Huittisen ja Kankaanpään kaupungit.

– DNA-hanke tarkoittaa liiketoimintojen luovuttamista ulkopuoliselle. Satakunnan Puhelin on tehnyt niin hyvää tulosta ja kasvattanut markkinaosuutta, että se tulisi säilyttää paikallisena teleyhtiönä, Porin apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus näkee.

Satakunnan Puhelimen mahdollinen jättäytyminen DNA-yhteenliittymästä ei kuitenkaan kaada hanketta. DNA-yhteenliittymäsopimus on laadittu niin, että se kestää yhden perustajajäsenen vetäytymisen.

DNA-liitoksessa Suomeen syntyy kolmas valtakunnallinen teleoperaattori Elisan ja TeliaSoneran rinnalle. DNA-hankkeen ulkopuolelle jäävät paikalliset Finnet-puhelinyhtiöt, joita on Suomessa parikymmentä.

Uusi DNA aloittaa toimintansa heinäkuun alussa. Teleyhtiöön siirtyvät DNA:n matkapuhelinverkko ja perustajajäsenten kiinteät verkot.

Yksi hankkeen arkkitehdeista on Lännen Puhelimen hallituksen puheenjohtaja Jarmo Leino. Hän uskoo, että DNA-leiriin liittyy parin seuraavan vuoden aikana lisää Finnet-puhelinyhtiöitä.

– Paikallisilta puhelinyhtiöiltä menee nyt gsm-operointi ja niistä tulee pelkkiä kiinteän bittiputken tarjoajia. Ennen monopoliaikana pystyi vuolemaan kultaa kupariputken viimeisen mailin tarjoajana, mutta se aika on mennyt ohi.

Leino sanoo, että uusi DNA etsii kasvua erityisesti Finnet-puhelinyhtiöiden markkina-alueilta.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.