Nokia nappasi taas Greenpeacen ykköspaikan

Apple saattaa iPhonellaan haastaa muut elektroniikkavalmistajat vihreydessä.
27.6.2007 13:20 (päivitetty 13:43) Nokia nappasi johtopaikkansa takaisin Greenpeacen elektroniikkavertailussa. Apple puolestaan on vihdoin noussut elektroniikkayritysten vihreyttä arvioivalla listalla pohjalta keskikastiin ja saattaa haastaa muut "vihreämmät" elektroniikkavalmistajat, mikäli iPhonesta tulee sen ensimmäinen ympäristöystävällinen tuote.
Tänään julkaistussa vertailun neljännessä osassa Nokian peesissä kakkossijalla ovat Dell ja Lenovo, seuraavina ovat Sony Ericsson ja Samsung, Greenpeace kertoo. Apple teki suurimman hyppäyksen noustessaan viimeiseltä sijalta kymmenenneksi.
Suurin häviäjä kilpailussa on Sony, joka sijoittuu yhdessä LG:n kanssa listan hännille "rangaistuksena" kaksoisstandardeista jätteitä koskevissa menettelytavoissa, Greenpeace mainitsee.
Arviointi pistää yritykset paremmuusjärjestykseen niiden käyttämien haitallisten kemikaalien sekä niiden harjoittaman jätepolitiikan perusteella. Viimeisin listaus osoittaa, että arvioiduista neljästätoista yrityksestä yhdeksän on saanut viidestä seitsemään pistettä kymmenestä mahdollisesta.
- Yritykset selvästikin kilpailevat vihreämpien tuotteiden valmistuksessa. Steve Jobsin lupaus poistaa myrkylliset materiaalit Applen tuotteista nosti yrityksen listalla ylöspäin, ja yhtiö onkin nyt haasteen edessä iPhonen kanssa: pystyykö se vastaamaan kuluttajien odotuksiin Applesta vihreänä markkinajohtajana, miettii Greenpeacen ympäristöbiologi Henrik Pedersen.
Vastuullisempaa toimintaa
Yhä useammat yritykset tarjoavat tietoa tuotteista, joista ei löydy vaarallisimpia kemikaaleja. Esimerkiksi Panasonicilla on maaliskuusta lähtien ollut markkinoilla täysin pvc-vapaita tuotteita, mukaan lukien dvd-soittimia, kotiteattereita ja videonauhureita. Samaan aikaan Nokia, Sony Ericsson ja Motorola tarjoavat yhä enemmän malleja, joissa ei ole käytetty lainkaan pvc:tä tai bromattuja palonestoaineita.
Greenpeacen mukaan sen arviointi osoittaa selvästi, että yritykset ovat alkaneet ottaa vastuuta valmistamiensa tuotteidensa koko elinkaaresta. Yhä useampi yritys ottaa vapaaehtoisesti takaisin valmistamansa käytetyt tuotteet, kierrättää ne sekä tarjoaa kuluttajille tietoa mitä tehdä poisheitettävän elektroniikan kanssa. Dell on johtava kierrättäjä kahdellatoista prosentilla myymistään tuotteista.
- On myönteistä, että johtavat valmistajat kertovat julkisesti kierrätysprosenttinsa ja muuttavat elektroniikkateollisuutta läpinäkyvämmäksi ympäristökysymyksissä. Näin kierrätyksestä laistavat yrityksetkin tuntevat painetta luoda kierrätysjärjestelmiä. Kaiken kaikkiaan kehitys on positiivista ja johtaa yhä vihreämpään elektroniikkateollisuuteen, luottaa Henrik Pedersen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












