Nokia väijyy Kiinan maaseutuja

28.6.2007 08:04 Maailman väkirikkaimman valtion Kiinan merkitys Nokian kännykkämyynnissä kasvaa. Yhtiö valmistautuu tuomaan markkinoilla myös kiinalaiseen td-scdma-tekniikkaan perustuvia kännyköitä, kertoo Nokian Kiinan johtaja Colin Giles.
Nokia odottaa kännykkämyynnin kasvavan maaseudulla, jossa kuluttajat ostavat ensimmäisiä kännyköitään.
– Tämän vuoden ensimmäisen neljännes oli meidän 14. perättäinen kasvun vuosineljännes Kiinassa. Meidän asemamme Kiinassa on hyvin vahva, Nokian Kiinan johtaja Colin Giles arvioi.
Nokian kännykkämyynti Kiinassa on lisääntynyt osittain siksi, että yhtiö on laajentanut jakeluverkostoaan paikalliselle tasolle. Lisäksi yhtiöllä on markkinoilla laajempi tuotevalikoima kuin yhdelläkään muulla matkapuhelinvalmistajalla.
– Avain menestykseen Kiinassa on jakelu. Meillä on 40 maakunnallisen jakelijan verkosto, jolla matkapuhelimien saatavuus varmistetaan kaikkialla.
Nokia arvioi matkapuhelimiensa myynnin kasvavan selvästi Kiinan maaseudulla, jossa kuluttajat ostavat ensi kännyköikseen pääasiassa halvimpia malleja.
Nokian myydyimpiä malleja Kiinassa olivat alkuvuonna 1100, 1600, 2610 ja 5030.
Viime vuonna Kiina oli yksittäisistä maista Nokian suurin markkina-alue. Yhtiön liikevaihto Kiinassa kohosi 4,9 miljardiin euroon.
Edellisvuoteen verrattuna Nokian liikevaihto maassa kasvoi viime vuonna 44 prosenttia.
Liikevaihtoluvuissa on mukana Nokian Networks-verkkotoimiala, joka sulautettiin huhtikuun alussa toimintansa aloittaneeseen Nokia Siemens Networksiin.
Yksi tulevaisuuden isoista kysymyksistä on Kiinan siirtyminen kolmannen sukupolvien matkapuhelintekniikkaan. Kiinan hallitus on jo päättänyt, että Kiinassa kehitetty td-scdma valitaan yhdeksi käyttöön otettavaksi 3G-tekniikaksi.
Todennäköisesti maassa rakennetaan 3G-verkot myös wcdma- ja cdma2000-tekniikalla.
– Suurimpia haasteitamme ovat kilpailun lisääntyminen ja tulevaisuuden 3G-tekniikat.
Uuden teknologian myötä Nokia ryhtyy valmistamaan td-scdma-matkapuhelimia. Niistä kerrotaan tarkemmin ensi vuoden kesäkuuhun mennessä. Giles ei suostu paljastamaan valmistaako Nokia kännykät itse vai teetetäänkö ne alihankkijalla.
– Olemme olleet usean vuoden mukana td-scdma-tekniikan kehittämisessä. Matkapuhelimien sirusarjoissa teemme yhteistyötä kiinalaisen Commitin kanssa. Yhteistyön kautta olemme hankkineet ymmärrystä teknologiasta, Giles sanoo.
Lue aiheesta lisää torstain Taloussanomista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












