Ex-nokialaisten operaattorin lanseeraus siirtynee syksyyn
18.7.2007 13:54 Ex-nokialaisten Pekka Ala-Pietilän ja Antti Öhrlingin perustama Blyk-operaattori aloittanee toimintansa vasta syksyllä. Blyk ilmoitti aiemmin, että lanseeraus tapahtuu vuoden 2007 puolivälissä, mutta ei ole täsmentänyt tätä ajankohtaa tarkemmin.
Brittiläinen sanomalehti The Guardian kirjoitti viikko takaperin, että Blykin lanseeraus myöhästyy useita kuukausia.
Blyk on mainosrahoitteinen matkapuhelinoperaattori, joka on suunnattu 16–24-vuotiaille nuorille, ja sen on määrä aloittaa toimintansa aluksi Englannissa Lontoossa.
Operaattori on ollut vaitonainen liikeideastaan, mutta tähänastisten tietojen perusteella se tarjoaa ilmaista puheaikaa ja tekstiviestejä asiakkailleen, ja he sitoutuvat vastaanottamaan heille räätälöityä mainontaa sekä luovuttamaan itseään koskevia tietoja ja palautetta mainostajille.
Perustaja ja Blykin yksi pääomistaja Antti Öhrling sanoo, ettei Blyk ole mitenkään poikennut aiemmista suunnitelmistaan.
– Me menemme suunnitelmien mukaan, ja valitsemme ajankohdan sen mukaan kuin se on järkevää tehdä täällä meidän maassa meidän kohderyhmällemme. Kyse on ennemminkin siitä, milloin haluamme tulla ulos.
Öhrling ei halua paljastaa lanseerauksen tarkkaa ajankohtaa, mutta sanoo, että ajankohtaan vaikuttavat kohdemarkkinat.
– Jos kohderyhmä on tuo, niin tämä ajankohta ei ole ehkä kaikkein paras. Kyllä enemmänkin kouluvuosien ja yliopistovuosien ja muiden rytmit ovat tärkeämpiä kuin mikään muu.
Tähän mennessä Blyk on saanut mainostajakumppaneikseen jo kasan huippubrändejä kuten Coca-Colan, L’orealin ja Buena Vistan.
Blyk on jo kertonut, että sillä on suunnitelmia laajentaa myös muualle Eurooppaan.
Öhrling kertoo, että yhtiö on jo tutkinut mahdollisuuksiaan muiden markkinoiden osalta, mutta keskittyy nyt ensimmäiseen lanseeraukseen.
– Projekteja on käynnissä useilla tahoilla, mutta nyt ei olla semmoisessa vaiheessa vielä, että voisimme siitä asiasta oikeastaan mitään kertoa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Intel peruuttaa Taiwanin kehittäjäkonferenssin
10.02.2009 Prosessorivalmistaja Intel peruuttaa Taiwanin vuosittaisen kehittäjäkonferenssin. Beijingin konferenssi typistyy myös paikalliseksi.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi











