Apple haastettiin oikeuteen Iphonen akun vuoksi
31.7.2007 14:52 Analyytikot odottivat, että Apple haastetaan oikeuteen vuoden, parin päästä kun ensimmäisten Iphonejen akut alkavat väsyä. Jose Trujillo pieksi analyytikkojen odotukset ja on jo haastanut yhtiön oikeuteen puhelimen akun vuoksi.
Jose Trujillo on haastanut Applen oikeuteen, koska hän ei ennen laitteen ostoa saanut tietoa Iphonen kiinni tinatusta akusta ja siitä, että sen voi ladata noin kolmesataa kertaa ennen vaihtoa.
Trujillo ilmeisesti hämmästyi ja vihastui Applen tarjoamasta Iphonen akunvaihtopalvelusta, jossa myös puhelimen sisältämät tiedot tuhoutuvat. Trujillon mielestä Iphonea täytyy vuosittain korjata noin viidenneksellä puhelimen ostohinnasta.
Applen ilmoituksen mukaan Iphonen akku on suunniteltu säilyttämään 80 prosenttia alkuperäisestä kapasiteetistaan 400 täydellä lataus- ja purkukerralla.
Myös New Yorkin osavaltion kuluttajansuojalautakunnan mielestä Applen tulisi suunnitella puhelinta uusiksi, jotta käyttäjien olisi helpompi ja edullisempi korjata laitetta.
Lautakunnan mielestä yhtiön tulisi miettiä sopimusehtojaan, takuutaan ja palautuspolitiikkojaan uusiksi. Myös yhtiön omissa kaupoissa, Apple Storeissa, tulisi näitä tietoja pitää paremmin esillä.
Todennäköisesti Applella suurimmat Iphonen akkuun ja korjaukseen liittyvät ongelmat ovat vasta edessäpäin, kun yhä useammat laitteen ostajista huomaavat akun hyytyvän käytössä. Tä
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera iski ennätystuloksen
11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (27)
Katsokaapa sen viimeistä riviä ja verratkaa "alan" (tietokoneet, musiikkiapparaatit) keskiarvoon.
Ei se tulos ilmaiseksi tule vaan kyllä se tapahtuu rahastamalla kaikesta kaiken aikaa.
Tämä siksi, että vaihtotahti olisi mahdollisimman nopea: toinen pää ottaa vastaan vanhoja luureja, toinen pää tyrkkää huollettuja pihalle, ja välissä oleva huolto-osasto pelaa sitten laitteiden kanssa tarvitsemansa ajan. Mikäli tulee ongelmia, voidaan lähetyspäästä lykätä ulos suoraan myös täysin uusia laitteita. Tämä mahdollistaa esim. viallisten tuotantosarjojen poistamisen näkymättömästi liikenteestä.
Apple ei sen vuoksi varmaankaan ole lähtenyt tuohon tietojen säilytykseen (esim. siten että asiakkaan tiedot luurista luettaisiin datapankkiin ja lähtöpäässä syötettäisiin luuriin) että siinä piilee tietoturvariski (kaikki laitteet resetoidaan tehdasasetuksille) , ja lisäksi asiakkailla on omalla koneella mahdollisuus varmuuskopioida tiedot ennen huoltoa.
Nokialla homma tosin toimii vielä himpun verran helpommin: backupin voit tehdä muistikortille, jonka siirrät huollon jälkeen vaikka uuteen luuriin. iPhoneenhan ei mitään kortteja vaihdeta.
No jo on naurettava souvi yhden akun vaihdon vuoksi. Etenkin kun ne ovat kulutustavaraa.
turhia tommoset iphonet.. tahraavat vaan applen mainetta tommosella pelleilyllä
Voisit toki ottaa asioista selvää ennen arvailua, etenkin kun ne ovat noin heikkoa tasoa. IPhone ei toimi ilman iTunesia, joten et pysty aktivoimaan koko laitetta ilman että samalla synkronoit koko puhelimesi sisällön tietokoneellesi iTunesin kautta (täsmälleen kuten iPodit). Näin ollen puhelimista on koko ajan tuore backup, automaattisesti, ilman lisävaivaa. IPhone siis ladataan oletusarvoisesti USB-kaapelin kautta, joka on kytketty tietokoneeseen -> backup tulee joka kerta kun lataat puhelimen.