Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Käy myös trokareiden taltuttajasta

Tekstari käy festari- ja keikkalipusta

Tekstarilipun käyttöönotto käynnistyy keskiviikkona Tavastialta.
Kuva: Lehtikuva

1.8.2007 16:51 Tavastialla ja Ankkarockissa otetaan tekstiviestilippu kilpailemaan perinteisen paperilipun rinnalle ensi kerran.

Uudenlainen lippumuoto otetaan tänään keskiviikkona ensi kertaa käyttöön Hidria Spacefolkin ja Hypnomenin konsertissa Tavastialla.

Ankkarockiin on myyty uudenlaisia kuviopohjaisia tekstiviestilippuja yhteensä noin kolme sataa. Yli 30 000 musiikinystäviä odotetaan saapuvan viikonlopun festareille.

– Tekstiviestilippujen myynti aloitettiin vasta heinäkuun puolivälin jälkeen. Olemme tyytyväisiä myytyjen lippujen määrään, sanoo Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa.

Kymmenen lukijalaitetta auttaa lippujen tarkistamista viikonloppuna Vantaan Korsossa pidettävää Ankkarockia.

Merimaa kertoo, että lukijalaite päästää vierailijan alueelle vain kerran, jonka jälkeen matkapuhelinta ei kannata antaa kaverille ylimääräisen sisäänpääsyn toivossa.

Uusi järjestelmä antaa myös mahdollisuuden erilaisten rajoitusten tekemiseen lippujen ostossa.

Kuvioviestilippu voidaan mitätöidä ja lähettää uudestaan, jos matkapuhelin katoaa tai lippu ei löydä perille.

– Teknisesti olisi mahdollista sulkea trokaajat pois, sallimalla esimerkiksi vain yhden lipun ostamisen.

Monet musiiikkitilaisuuksien järjestäjät odottavat Ankkarockin kokemuksia uudesta lipputyypistä. Merimaa uskoo tekstiviestilipun tulevaisuuteen.

– Meihin on otettu yhteyttä, mutta järjestäjät odottavat syksyyn kuullakseen Ankkarockin kokemuksista.

– Uskon, että muutaman vuoden päästä vain pienissä paikoissa myydään perinteisiä lippuja. Suurin osa isoista järjestäjistä ottaa tekstiviestiliput käyttöön.

Tähän mennessä myydyistä tekstiviestilipuista ei ole ollut ongelmia muutamaa tapausta lukuun ottamatta.

– Kyse oli lähinnä näppäilyvirheistä. Puhelinsoitolla saimme oikeat tiedot nopeasti järjestelmään.

Investointina lukijalaitteet maksavat Merimaan mukaan muutamia tuhansia euroja. Laitteeseen lisäksi tarvitaan kulunvalvontaohjelma.

Jutun kirjoitti: Kaisu Lehtinen

Kaisu Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.