Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Operaattoreille, valmistajille

Google vilauttelee kännykkäprotoja

3.8.2007 11:11 Google on lähestynyt matkapuhelinoperaattoreja ja -valmistajia kännykkäprototyypeillään. Hakuyhtiö tähtää suurhankkeellaan puhelimiin, jotka on räätälöity sen sovelluksia pyörittämään.

Wall Street Journalin tietojen mukaan Google raapustaa parhaillaan määrityksiä puhelimille ja kehittää niillä ajettavaa softaa.

On kuitenkin epäselvää, onko asiassa kyse ennen kaikkea softahankkeesta, vai todellisesta kännykkähankkeesta. Tavoitteena on joka tapauksessa saada Google-sovellukset pyörimään puhelimissa mahdollisimman hyvin.

Google on aiemmin vakuuttanut, ettei se aio rakentaa itse matkapuhelinta.

Yhtiön kehitystyö on keskittynyt pitkälti Bostoniin, ja valmisteilla on hienostunut web-selain, asioista perillä olevat lähteet kertoivat WSJ:lle.

Googlea kiinnostaa mahdollisuus päästä välittämään mainoksia myös mobiilissa, mikä täydentäisi yhtiön nykyistä online-rahasampoa. Visioissa on tiettävästi puhelinpalvelu, joka olisi täysin vapaa kuukausimaksuista, ja joka toimisi täysin mainosrahojen varassa.

Wi-fi ja 3G toivelistalla 

Määritysten mukaan Google toivoo sille räätälöityjen puhelimien sisältävän muun muassa kamerat valokuvia ja videoita varten sekä wi-fi:n. Google suosittelee puhelimista 3G-verkkoja tukevia. Myös gps-paikannus on mahdollinen ominaisuus.

Prototyypit nähneiden mielestä ne eivät kuitenkaan ole niin mullistavia kuin Applen iPhone. Yksi malli muistutti ohutta nokialaista ulosliukuvalla näppäimistöllä. Toinen muistutti enemmänkin Treoa tai BlackBerryä.

Puhelinten mahdollisesta valmistajasta ei ole tietoa, joskin Googlen kerrotaan neuvotelleen muun muassa LG Electronicsin kanssa.

Google on satsannut matkapuhelinhankkeeseensa lähteiden mukaan satoja miljoonia.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nebula suojaa pk-yritysten usb-muistit Envaultin tekniikalla

10.02.2009 Nebula on avannut uuden pk-yrityksille suunnatun tietoturvapalvelun, joka suojaa kaikkien asiakasyrityksen henkilöstön käyttämien ulkoisten usb-muistitikkujen ja -kiintolevyjen sisällön ulkopuolisilta.

.