PanOulu paisuu aikataulussa
16.8.2007 08:39 (päivitetty 10:00) Kaikille avoimen ja käyttäjille maksuttoman panOulu-wlan-verkon laajennukset jatkuvat Taito Oulu 400 -ohjelman toimesta tulevana syksynä.
Oulun kaupungin mukaan tavoitteena on yhteensä neljänsadan uuden tukiaseman asentaminen vuoden loppuun mennessä. Hanke on edennyt aikataulussa, ja elokuun 10. päivä saavutettiin kolmensadan asennetun tukiaseman välitavoite.
Tällä hetkellä laajennustöissä keskitytään uusien, kuudenkymmenen mesh-teknologiaa käyttävän tukiaseman asentamiseen. Näillä tukiasemilla korvataan Oulun keskustan jo vanhenemassa olevat ulkotukiasemat ja laajennetaan verkon yhtenäistä kuuluvuusaluetta keskustassa ja sen lähiympäristössä.
Keskustan kuuluvuusalueen on määrä kasvaa moninkertaiseksi nykyisestä mesh-asemien myötä. Samalla verkon tiedonsiirtokapasiteetti ja yhtäaikaisten käyttäjien maksimimäärä kasvaa.
Asennustyöt jatkuvat loka-marraskuulle ja saattavat aiheuttaa katkoksia ja häiriöitä panOulu-verkon toiminnassa keskustan alueella. Mesh-tukiasemien asennus etenee noin yhden tukiaseman päivävauhdilla.
Verkkoon on tähän mennessä kytketty kaikkiaan yli 800 tukiasemaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia 16:33
- Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu 15:09
- Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia 13:14
- Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille 09:25
- Motorola tunkee Bingin Android-kännyköihin 11:18
- Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen 11:00
- Lehti: Google kehittää Android-digiboksia 16:25
- Applen oikeusjutut voivat poikia Windows-puhelimia 14:48
- Lisää
-
-354 e
-
-117 e
HP Compaq 8730w (Core 2 Duo T9550, 2 Gt, 17", Win Vista Business ja WinXP), kannettava tietokone
-
-112 e
Lenovo ThinkPad R400 (Core 2 Duo T9400, 2 Gt, 14,1", Win Vista Business), kannettava tietokone
-
-105 e
Lenovo ThinkPad R400 (Core 2 Duo T9400, 1 Gt, 14,1", Win Vista Business), kannettava tietokone
-
-100 e








