Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yksi teleyritys kertoi ongelmista

Netin yhdysliikenne kesti ukkosen

Salama iski Pasilan teletorniin useamman kerran eilen.

23.8.2007 16:01 Pääkaupunkiseudun keskiviikon ukkosmyräkkä ei aiheuttanut Ficix ry:n yhdysliikennepisteiden toiminnalle haittaa lainkaan, yhdistys ilmoittaa.

Laitteistot toimivat moitteitta ja normaalisti koko päivän. Liikennetilastojen keruussa esiintyi tosin hieman ongelmia johtuen laajamittaisista tilaajayhteyksien toimintahäiriöistä alueella.

Ip-yhdysliikenteen määrä väheni oleellisesti myrskyn aikana johtuen Ficixin mukaan pääasiallisesti sähkökatkojen pimentämistä laajakaistaverkkojen päätelaitteista ja tietokoneista sekä matkaviestinverkon tukiasemaongelmista.

Yksi yhdysliikenteeseen liittynyt teleyritys raportoi ongelmista yhdysliikenteen suhteen. Internetin suomalaisissa runkoverkoissa ei merkittäviä haittoja raportoitu.

Ficixin pisteistä ainakin Helsingin Pasilan piste sai suoria salamaniskuja, silminnäkijöiden mukaan jopa neljä kappaletta, jotka aiheuttivat eri asteisia tuhoja kiinteistön teknisissä järjestelmissä. Tilat, joissa yhdysliikennekytkimet ovat, säästyivät välittömiltä tuhoilta, ja yhdysliikenne jatkuu normaalisti.

Ficix ry on harjoittanut ip-yhdysliikennetoimintaa vuodesta 1993 ja sen jäseniä ovat keskeiset Suomessa liiketoimintaa harjoittavat tietoliikenneoperaattorit.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.