Valokuitua vuokra-asuntoihin Vuosaaressa
27.8.2007 16:52 TeliaSonera Finland varustaa Helsingin Vuosaaren kaikki kolmisentuhatta vuokra-asuntoa valokuitupohjaisilla, enimmillään sadan megabitin yhteysnopeudet mahdollistavilla laajakaistayhteyksillä.
Osapuolten mukaan yhteydet toteutetaan vielä kuluvan vuoden aikana. Kaikki asunnot varustetaan 1/1 Mbit/s:n perusnopeudella, joka sisältyy huoneistojen vuokraan. Asukkaat voivat lisäksi itse tilata käyttöönsä lisänopeutta ja laajakaistaisia lisäpalveluita.
- Valokuitupohjaisilla kiinteistöjen laajakaistaratkaisuilla on markkinoilla kasvava kysyntä. Soneran valokuituverkko mahdollistaa liittymän päivittämisen jopa sata kertaa nopeammaksi, joten asukkaiden kasvavat tarpeet on huomioitu pitkälle tulevaisuuteen, luottaa TeliaSoneran Suomen laajakaista- ja kaapeli-tv-palveluiden kuluttajamyynnistä vastaava Seppo Hakanen.
- Liittymänopeuksien tarve kasvaa vauhdilla kuluttajapalveluiden lisääntyessä, ja tv-palvelut siirtyvät yhä enemmän laajakaistalle. Vuosaaressa asukkaat ovat suurelta osin nuoria aktiivisia perheitä, ja haluamme olla kehityksessä mukana ajoissa. Tällä ratkaisulla asukkaamme säästävät satoja euroja vuodessa markkinahintaisiin liittymiin verraten, laskee toimitusjohtaja Seija Lauronen Vuosaaren Kiinteistöt Oy:stä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetHawk ratkaisee wimaxin testauksen
09.02.2007 NetHawkin tuoteperhe kasvaa uudella jäsenellä, joka tiedotteen mukaan mahdollistaa mobiilin wimax-verkon "täydellisen protokollatestauksen".
Kolme vuotta sitten
Madonna-lipunmyynnin hässäkkä närkästytti
09.02.2009 Madonna-konsertin kaikki 80 000 lippua myytiin loppuun aamupäivän aikana. Myynti ei sujunut ongelmitta. Esimerkiksi R-kioskeista vain osa onnistui myymään lippuja.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:11
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e












