Nokia julkisti uuden version N95:stä

N95:n uusi malli sisältää kahdeksan gigatavun sisäisen muistin.
Kuva: Matias Mäki
29.8.2007 13:35 (päivitetty 13:52) Nokia esitteli Lontoossa muutaman musiikkipuhelinta, uuden palvelukonseptin ja musiikkikaupan. Mielenkiintoisimmat laiteuutuudet ovat N81 sekä kahdeksan gigatavun sisäisellä muistilla varustetut N81 ja N95.
Tiedotustilaisuudessa näytettiin myös videolla puhelinta, joka muistutti hyvin paljon Applen kesällä markkinoille tuomaa iPhonea. Markkinat ovat odottaneet Nokian vastausta iPhoneen.
Nokia kertoo, että 5310- ja 5610-musiikkipuhelinten toimitukset alkavat tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.
5310-musiikkipuhelimessa on neljän gigatavun tallennuskapasiteetti ja sillä voi kuunnella enimmillään 18 tuntia musiikkia. Puhelimen veroton hinta on 225 euroa.
Nokian 5610-mallilla musiikkia voi kuunnella enimmillään 22 tuntia ja siinä on myös neljän gigatavun tallennuskapasiteetti. Puhelimessa on lisäksi 3,2 megapikselin kamera. Mallin veroton hinta on 300 euroa.
Lisäksi yhtiö esitteli kaksi uutta N-sarjan puhelinta. N81:n sekä kahdeksan gigatavun sisäisellä flash-muistilla varustetun N81:n ja N95:n. Kahdeksan gigan N95:ssä on myös uusi 2,8 tuuman qvga-näyttö ja sen myyntihinnaksi ilmoitetaan 560 euroa ilman veroja. N81:n hinnat ovat 360-430 euroa. Kaikkien kolmen N-mallin toimitukset alkavat vuoden kuluvalla neljänneksellä.
Lisäksi yhtiö esitteli Ovi-nimisen palvelun. Sen avulla kuluttajat voivat hyödyntää olemassa olevia sosiaalisia verkostojaan, yhteisöjään ja sisältöjä. Samalla se toimii myös porttina Nokian palveluihin.
Osana Ovea yhtiö julkisti myös Nokia -musiikkikaupan ja N-Gagen. Myös Nokia Maps siirtyy osaksi Ovi-tarjontaa.
Palvelun on tarkoitus helpottaa sisällön kokeilua ja hankintaa. Palvelun web-osoite on www.ovi.com.
Music Store on käytettävissä tietokoneen ja tai sille sopivan kännykän avulla. Sopivia kännyköitä ovat N81- ja kahdeksan gigatavun sisäisellä flash-muistilla varustettu N95-mallit. Myös 5610 ja 5310 -puhelimilla voidaan kuunnella kaupasta ostettua musiikkia kunhan se ostetaan tietokoneella ja siirretään sen jälkeen puhelimeen.
Musiikkikauppa aukeaa syksyllä Euroopassa ja lisäkauppoja tulee myöhemmin myös Aasiaan.
Yhtiön kaupassa yksittäiset musiikkikappaleet maksavat euron kappaleelta ja albumit kymmenen euroa. Tietokoneella kuunneltava suoratoisto maksaa kymmenen euroa kuukaudessa.
Kaupan tiedostomuotona on Windows Media Audio (wma) ja siirto matkapuhelimeen tapahtuu Windows Media Playerin tai myöhemmin julkistettavan Nokia Music PC -ohjelman avulla.
Kaupan maksuvaihtoehdot ovat luottokortit, paypal ja prepaid-maksulipukkeet.
- ArkistoMusiikkkännykät ajavat yhteistyöhön 29.8.2007
- ArkistoNokia satsaa tuotesijoitteluun hittielokuvissa 29.8.2007
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













