Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viruksen epäillään aiheuttavan hyönteiskadon

Matkapuhelimet eivät syynä mehiläiskuolemiin

10.9.2007 07:25 Mehiläisten massakuolemien taustalla ei ole matkapuhelinten säteily, kuten aiemmin arveltiin. Tutkijat löysivät viruksen, joka leviää mehiläispesissä.

Landaun yliopiston tutkijat julkaisivat huhtikuussa tutkimuksen, jonka mukaan matkapuhelinten signaalit saattavat ”sekoittaa” mehiläisten suuntavaiston. Landaun tutkijoiden mukaan suuntavaiston menetys aiheuttaa Colony Collapse Disorder CCD-ilmiötä, joka tappaa mehiläisiä.

CCD on aiheuttanut jopa 90 prosentin kuolleisuuden kaupallisissa mehiläistarhoissa Yhdysvalloissa. Vastaavasti kasvit voivat kärsiä, kun pölytys jää tekemättä.

Tutkijat Yhdysvalloissa ovat kuitenkin löytäneet viruksen, jonka heidän mukaansa aiheuttaa mehiläisten kuoleman. Viruksen epäillään olevan peräisin maahan tuoduista mehiläisistä ja sen arvellaan levinneen nopeasti mehiläispesissä.

Kyseessä on mehiläisten nopeaa halvausta aiheuttava virus, joka nimensä mukaisesti halvaannuttaa hyönteisen, joka kuolee pesän ulkopuolella. Tutkijat löysivät yhteyden viruksen ja CCD:n välillä, vnunet kertoo

Tutkijoiden mukaan myös muut tekijät, kuten mehiläisten kuljettaminen ympäri Yhdysvaltoja suljetuissa tiloissa, altistaa ne stressille ja sitä kautta virukselle.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Mehiläisten massakuolemien taustalla ei ole matkapuhelinten säteily, kuten aiemmin arveltiin. Tutkijat löysivät viruksen, joka leviää mehiläispesissä.
Digitoday
Huono 0
Vihje tähän tuli jo siitä että mehiläisten joukkokuolemia on esiintynyt paljon kauemmin kuin matkaluhelimia...
plop
Huono 0
Just just...mistähän keksivät vielä matkapuhelimia syyttää? Toihan ON vakava asia, en minä sitä, mutta kyllä toi puhelinkytkös vähän kaukaiselta tuntuu.
Piuku
Huono 0
Just just...mistähän keksivät vielä matkapuhelimia syyttää?

Ilmastonmuutoksesta?
Syitä löytyy aina
Huono 0
Kännykät alkaa tappaa ihmisiä vasta vuosien päästä kun aivosyövät ovat kehittyneet riittävän laajalla rintamalla riittävän monella potilaalla ja Nokia on jo riittävästi kerännyt rahaa pahaa-aavistamattomilta ihmisreppanoilta. Nokia taitta juuri sopivasti ehtiä vaihtaa toimialaa ennen kun suomesta löytyy yhtään kännykänsäteilyä negatiivisesti kommentoivaa tutkimusta. Nokia voisi alkaa taas tehdä vaikka kaapeleita taikka kumisaappaita niin tai vaikka ihan uutena... kondomeita. Toisaalta... en kyllä ostaisi noita Nokia-Kondomeita niissä kun varmasti olisi yhtä hirvittävästi reikiä kun on Symbian käyttiksessäkin :-))
Nokia vaihtaa toimialaa
Huono 0
Olin jo ihan varma, että iPhone (halpa kopio LG:n pradasta) on luultavasti tappanut huonoilla spekseillään ja naurettavalla käyttöliittymällä kaikki mehiläiset nauruun.

IT-viikolla on tapana uutisoida iPhonea päivittäin jotenkin ;)
Huono 0
Jotain syntipukkeja pitää aina olla. Vähän kuten sähköasentajat. Uutisesta paikallislehdestä: "Palon syttymissyy ei selvinnyt koska talossa ei ollut sähköjä".

Vaikka kyllähän me sähkärit hommat osataan ettei aina tartte epäillä. Aina kun kytketään jotain, palaa valo, sulake tai talo.
Peete
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.