Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoite täyttyi etuajassa

Apple myynyt miljoona iPhonea

Kuva: Apple

11.9.2007 07:19 Apple kertoi maanantaina myyneensä miljoona kappaletta iPhonea. Viimeviikkoinen hinnanalennus lienee vauhdittanut rajapyykin täyttymistä etuajassa.

- Miljoona iPhonea 74 päivässä. iPodin kanssa aikaa kului melkein kaksi vuotta, Applen pääjohtaja Steve Jobs sanoi Reutersille.

Aikaisemman ennusteen mukaan miljoonan piti täyttyä syyskuun lopussa. Asiantuntijan mukaan yhtiö tiesi kaupan käyvän paremmin.

- Uskon, että Apple tiesi jo edellistä ennustetta laatiessaan, että miljoona täyttyy aikaisemmin. Ei hinnanalennus ole voinut vaikuttaa näin nopeasti, Pacific Crestin analyytikko Andy Hargreaves totesi Reutersille.

- Tämä oli hyvä uutinen. Käyttäjäkunta laajenee jatkuvasti, Hargreaves totesi.

Apple laskee myyvänsä kymmenen miljoonaa iPhonea ensi vuoden loppuun mennessä. Yhtiön kurssi nousi nelisen prosenttia uutisen tultua julki. Kurssi laski hinnanalennuksen jälkeen.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Huono 0
Apple kertoi maanantaina myyneensä miljoona kappaletta iPhonea. Viimeviikkoinen hinnanalennus lienee vauhdittanut rajapyykin täyttymistä etuajassa.
Digitoday
Huono 0
Hyvä Apple ja Steve, kyllä se siitä alkaa; pää on jo auki ja pian alkaa varmasti myös Euroopan markkinoilla myynti. Allekirjoittanut odottelee jo iPhonea vesi kielellä.
Onneksi olkoon !
Huono 0
Saat sitten maksaa datasiirtomaksuja vaikka iLuuris on pois päältä. Onneksi olkoon!

http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=12&news_id=200722173
Hyvä sulle
Huono 0
Saat sitten maksaa datasiirtomaksuja vaikka iLuuris on pois päältä. Onneksi olkoon!

http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=12&news_id=200722173
Hyvä sulle
Huono 0
Hauska kevennys tuo datasiirtojuttu, ei siinä mitään. Varsinkin kun kukaan ei tiedä millaisin ehdoin iPhone Suomessa myyntiin tulee (ostan kaksi kun tulee). Esim. jenkeissä datasiirto sisältyy liittymän perusmaksuun. Ulkomaiden data-roaming on aina ollut tosikallista.

Miksikähän tuo Levy tuossa digitodayn jutussa sitten tilasi liittymäänsä tuon international dataroamingin kun kerran oli sitä mieltä, ettei se toimi sillä 20 taalaa/megatavu täällä Euroopassa? Ilman tilausta kun se ei toimikaan. Sisko ei tilannut eikä iPhone myöskään dataa ladannut kuin wlanin kautta.
MacFinn
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.