NSN ja Airvana yhteistyöhön verkkoratkaisuissa
18.9.2007 08:39 Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks ja amerikkalainen verkkolaitetoimittaja Airvana ovat soittaneet onnistuneen testipuhelun Femto-verkon ja 3g-verkon välillä.
Yhtiöt myös julkistivat yhteistyösuunnitelmansa 3G Femto Home Access -verkkoratkaisujen kehittämisessä.
Femto-solut ovat suppeissa sisätiloissa, kuten kotona tai pienissä toimistoissa toimivia tukiasemia, jotka käyttävät hyväkseen olemassaolevia laajakaistayhteyksiä. Niitä tarvitaan silloin, kun matkapuhelinverkko ei toimi sisätiloissa.
NSN ja Airvana julkistivat tänään suunnitelmansa femto-verkkoratkaisun tuottamisesta matkapuhelinoperaattoreille. Verkkoratkaisu on suunnattu erityisesti 3g-operaattoreille, jotka haluavat kasvattaa peittoaan ja tarjota asiakkailleen uusia ääni- ja laajakaistapalveluja.
Nokia Siemens Networkin ja Airvanan yhteistyöhön sisältyy järjestelmän markkinointi ja myynti operaattoreille maailmanlaajuisesti. Molemmat yhtiöt kuitenkin tuottavat itsenäisesti omat laitteensa, joihin järjestelmä perustuu.
Yhtiöt pyrkivät aloittamaan testit ennen vuoden loppua ja kehitystyön on määrä alkaa ensi vuonna.
ABI Research -tutkimuslaitos arvioi, että femto-tukiasemia käyttävien laitteiden myynti kasvaa yli 95 prosentin vuosivauhtia ja ylittää neljä miljardia dollaria vuonna 2012.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











