Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
TheStreet.com:

Apple aikoo lähes tuplata iPhone-tuotannon

21.9.2007 09:37 Apple on aikeissa melkeinpä kaksinkertaistaa iPhonen tuotantonsa, TheStreet.com väittää nettivideossaan.

Vuoden viimeisellä neljänneksellä Apple pyrkii valmistamaan noin 2,7 miljoonaa älypuhelinta, TheStreet.comin Scott Moritz arvioi lähteitään paljastamatta. Alun perin Apple tavoitteli 1,54 miljoonan kappaleen valmistusta.

Eri asia tietysti on puhelimien menekki kuluttajille. Laitteen hinta oli aluksi suolainen, mutta yhtiö myi silti miljoonannen iPhonensa nopeammin kuin oli alun perin odottanut. Samoihin aikoihin iPhonen hintaa laskettiin selvästi.

Applen Steve Jobs on tällä viikolla käväissyt sekä Lontoossa että Berliinissä kertomassa, että puhelin on tulossa myyntiin sekä Briteissä toimivan O2:n että saksalaisen T-Mobilen toimesta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.