Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuhansia liittymiä pimeinä

DNA:n laajakaista vikaantui Lohjan alueella

24.9.2007 17:11 DNA:n laajakaistaverkossa suoritettiin parannustöitä torstain ja perjantain välisenä yönä Lohjan, Lohjan aseman, Virkkalan ja Nummenkylän alueilla. Seurauksena liittymiä pimeni tuhansia, pahimmillaan jopa kolmeksi vuorokaudeksi.

Laitepäivitys aiheutti laajakaistavikoja, jotka kertaantuivat perjantaina. Lohjan alueen DNA Palvelujen mukaan vika saatiin stabiloitumaan lauantaina päivällä, ja sunnuntaina verkko toimi normaalisti.

Mitä ilmeisimmin samasta ongelmasta kärsinyt nummipusulalainen kotikäyttäjä sai kuitenkin yhteytensä toimimaan vasta äskettäin.

- Kolme vuorokautta on minusta liian pitkä aika, hän toteaa ja mainitsee, että DNA:n väki oli kyllä ongelman kimpussa koko viikonlopun yritysliittymiä korjailemassa.

- Minulle sanottiin sieltä, että viikonloppuna korjataan vain yritysliittymät, ja että minun tapauksessani kyseessä on yksittäinen vika. Tänään en päässyt edes vikapuhelimesta lävitse, joten eipä se tainnut ihan yksittäinen vika ollakaan.

Suuri katko

DNA Palvelujen paikallisjohtaja Jyrki Välkkynen kertoo pieleen menneen ohjelmistopäivityksen katkoneen liittymiä sekä kaapelissa että puhelinverkossa (adsl), yhteensä tuhansittain. Hän kuitenkin kiistää, että yritysliittymät olisivat olleet korjauksessa etusijalla.

- Kun oli viikonlopusta kyse, niin kuluttajaliittymät olivat etusijalla. Saimme liittymät suurimalta osin korjattua viikonlopun aikana. Häiriöitä oli koko verkon alueella, Välkkynen kertoo.

Koko verkko tarkoittaa Lohjan alueen kaapelimodeemeja, Nummelan kaapelimodeemeja sekä Lohjan adsl-yhteyksiä DNA Palvelujen verkossa.

- Meillä on Lohjan alueen laajakaistaverkoissa 12 300 liittymää, Välkkynen huomioi. Vikailmoituksia saatiin tosin vain toista sataa, mikä kertonee siitä, että moni käyttäjä ei ehtinyt edes huomata liittymänsä pimenemistä.

Ja mitä kolmen vuorokauden korjausaikaan tulee, Välkkysen mielestä sitä voidaan pitää lainausmerkeissä kohtuullisena, kun huomioi vian osuneen juuri viikonloppuun.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.